Ulkomaat

Soini: Syyrian konflikti muuttunut painajaiseksi

Syyrian konflikti on muuttunut huonosta painajaiseksi, arvioi ulkoministeri Timo Soini (ps.).

Soini sanoo olevansa huolissaan siitä, että konflikti pitkittyy tulitaukosopimuksesta huolimatta. Kansainvälisissä neuvotteluissa sovittiin viime viikon lopulla, että sotatoimet keskeytetään Syyriassa viikon kuluessa.

Toistaiseksi taistelut eivät ole tauonneet. Soinin mukaan Venäjän rooli konfliktin pahenemisessa on täysin kiistaton. Ulkoministerin mukaan Venäjän ilmaiskut ovat avanneet Syyrian hallinnolle mahdollisuuden vallata lisää alueita maan pohjoisosissa.

Soinin mielestä tilanne on vakava sekä humanitäärisestä että sotilaallisesta näkökulmasta. Taistelujen kiihtyminen Aleppon kaupungin ympärillä on ajanut kymmeniätuhansia pakolaisia kohti Turkkia. Tilanne on räjähdysherkkä, koska alueella on useita toimijoita, joiden intressit ovat keskenään ristiriitaisia.

Soini viittaa Saudi-Arabiaan ja Bahrainiin, jotka voivat lähettää alueelle maa- tai ilmajoukkoja. Viime päivinä Turkki on mutkistanut asetelmaa kiihdyttämällä pommituksia kurdeja vastaan.

– Mitä enemmän tulee toimijoita, sen suurempi on sotku, Soini sanoi Brysselissä, jossa EU:n ulkoministerit ovat koolla.

Syyrian tilanne on herättänyt vastaavissa kokouksissa jatkuvaa huolta, mutta Soinin mukaan kokoussalissa oli nyt aiempaa vakavampi tunnelma.

 

Yhtäläisyyksiä Ukrainan sotaan

Soinin mukaan ratkaisun avaimet ovat Yhdysvalloilla ja Venäjällä.

– Asia on niin monipolvinen, että tämä ei ratkea ilman, että nämä molemmat ydinasevallat ovat tässä mukana ja kätilönä.

Venäjän on arvioitu pyrkivän juuri siihen, että se pääsee tasavertaiseksi kumppaniksi Yhdysvaltain rinnalle. Soini ei suoraan vastannut kysymykseen siitä, pitääkö lännen tukea asiassa Venäjän pyrkimyksiä.

– Tässä pitää pelastaa ihmishenget ja saada rauha Syyriaan, hän kommentoi.

Joidenkin arvioiden mukaan Venäjä pyrkii käyttämään tulitaukoneuvotteluja hyväkseen suunnitellakseen vain seuraavaa sotilaallista siirtoa. Tässä mielessä tilanne on poikinut viittauksia Ukrainan rauhanneuvotteluihin.

Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin sanoi viime viikolla, että tulitaukosopimuksen kätilöinti muistuttaa Venäjän käyttäytymistä Ukrainan rauhanneuvotteluissa.

Soinin mielestä vertaus vaikuttaa osuvan oikeaan. Ulkoministeri matkustaa huomenna Kiovaan, jossa hän aikoo tavata virkaveljensä Pavlo Klimkinin.

Soinin arvio Venäjästä näytti harvinaisen synkältä. Hän tyrmäsi Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin viikonloppuna esittämän arvion kylmän sodan paluusta.

– Ollaan aika kuumissa tunnelmissa. Sanoisin mieluummin kuuma sota.

Uusimmat

Ulkomaat

Guardian: YK:n avustuksista virrannut kymmeniä miljoonia Assadin lähipiirille

Dilma Rousseffin kohtalo on todella täpärällä

Facebookin perustaja tapasi paavin ja lahjoitti tälle lennokin pienoismallin

Yle: Tutkija varoittaa tulivuori Heklasta - Lentoreittejä pitäisi muuttaa

Portugalin Guterres edelleen johdossa YK:n pääsihteerikilvassa

Libyan lähivesiltä pelastettiin 6 500 ihmistä

Brasiliassa protesteja Rousseffin virkarikosäänestyksen alla

Stigma seuraa Boko Haramia paenneita Nigeriassa

Kim Dotcomin luovutusta koskeva oikeuskäsittely lähetetään suorana

Viron presidentinvaaleissa uusi kierros

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.