Ulkomaat

Turkki uhosi, ettei päästä koskaan kurdeja rajansa läheisyyteen

Yhdysvallat ja Ranska kehottivat sunnuntaina tulituksen lopettamiseen Syyriassa. Kohteet tosin eivät olleet samat. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama osoitti sanansa Venäjälle ja Ranska vaati Turkkia lopettamaan kurdijoukkojen tulittamisen, aihe johon Yhdysvallat oli puuttunut jo lauantaina.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa puhelimessa puhunut Obama tähdensi Valkoisen talon mukaan kollegalleen, että Venäjän tulisi lopettaa ilmaiskut Syyrian maltillista oppositiota vastaan. Obama muistutti myös humanitaarisen avun saamisesta piiritettyihin kaupunkeihin.

Ranska syytti Turkkia Syyrian tilanteen pahentamisesta, koska Turkki oli tulittanut viikonloppuna ainakin kahteen otteeseen kurdijoukkojen asemia rajan yli Syyriassa. Yhdysvaltojen ulkoministeriön edustaja John Kirby kehotti jo lauantaina Turkkia lopettamaan tulituksen heti.

Turkki pitää rajan pinnassa islamisteja vastaan taistelevia YPG-kurdisissejä ja heidän emojärjestöään Syyrian kurdien demokraattista yhtenäisyyspuoluetta (PYD) Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n sirpalejärjestöinä.

"Emme aio katsella sivusta"

Turkin tulitus hiertää pahasti Turkin ja Yhdysvaltojen välejä. YPG-sissit ovat Yhdysvaltojen harvoja liittolaisia Syyriassa, ja toisin kuin Turkki, Yhdysvallat ei pidä YPG:tä terrorijärjestönä.

Turkin apulaispääministeri Yalcin Akdogan sanoi televisiohaastattelussa, ettei Turkki hyväksy koskaan YPG:n joukkoja Eufratjoen länsipuolella.

– Tässä on kyse Turkin kansallisesta turvallisuudesta. Turkki ei ole sellainen kansakunta, joka vain istuu ja katselee sivusta tapahtumia, Akdogan jyrisi Kanal 7 -televisiokanavalla.

Pääministeri Ahmet Davutoglu oli samoilla linjoilla.

– Ryhdymme kaikkiin mahdollisiin toimiin varmistaaksemme ympäristön, joka takaa Turkin turvallisuuden ilman Isistä, Syyrian hallitusta tai PYD:tä, Davutoglu sanoi uutistoimisto Anatolian mukaan.

Pääministeri keskusteli asiasta myös Saksan pääministeri Angela Merkelin kanssa. Davutoglun mukaan Turkin turvallisuusjoukot vastaavat jatkossakin tulitukseen.

Turkki on vihjaillut myös, että se voi ryhtyä maahyökkäykseen Isistä vastaan liittolaisensa Saudi-Arabian kanssa. Saudi-Arabia on jo tuonut omia hävittäjiään Turkin Incirlik sotilastukikohtaan "tehostaakseen hyökkäystään Isistä vastaan".

Uusimmat

Ulkomaat

Pohjois-Korean Kimin elämä kurjistuu: luksuskellojen tuonti estettiin

Laiva törmäsi uuden Panaman kanavan seinämään

Turkin Erdogan syyttää EU:ta lupauksien pettämisestä: "Hallitukset eivät ole rehellisiä"

Potilaan ampuma lääkäri kuoli Berliinissä

Ruotsissa ilkivaltaa yhdistyksen tiloissa – räjähde-epäilylle ei katetta

Hollande: Kirkkoon hyökänneet kertoivat kuuluvansa Isisiin

Potilas ampui ensin lääkäriä ja sitten itsensä sairaalassa Berliinissä

Haltin huippu Norjalta Suomelle 100-vuotislahjaksi?

Ranskan pääministeri: "Hyökkäys on barbaarinen"

Nuorisovankien kohtelu kuohuttaa Australiassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.