Sotkamo anasti kotiedun Vimpelissä

Sotkamon Jymy kahmaisi miesten Superpesiksen finaalisarjan ensimmäisen otteluvoiton, kun kainuulaiset kaatoivat Vimpelin Vedon pohjalaisten kotiareenalla 2–0 (3–1, 2–1).
Vimpelin ja Sotkamon ensimmäinen finaalivääntö tarjosi tasaista taistelua, kuten 11–11 menneet kolmostilanteet kertovat. Jymy ansaitsi kuitenkin voittonsa laadukkaampien kotiutusten ansiosta.
Merkittävään osaan nousi myös Sotkamon tehokas etukenttäpeli, joka teki Vedon tilanteiden rakentelusta hankalaa. Jymyn sieppari, yhden juoksun lyönyt Markus Tuikka kiittelikin joukkueensa ulkopeliä.
– Se toimi mainiosti, saimme nitistettyä vastustajan kärkeä tehokkaasti. Kun saimme lisäksi riittävän määrän onnistumisia kotiutuksissa, riitti se voittoon. Itsekin sain onneksi suunnattua toisen jakson kotiutukseni suunniteltuun kohtaan Vedon kakkospuolelle, Tuikka summasi.
Hän näki kotiedun nappaamisen erittäin tärkeänä finaalien jatkon kannalta.
– Sillä on iso rooli. Saa nähdä miten tässä malttaa odotella lähes viikon seuraavaa peliä.

Tuomio aiheutti parranpärinää

Veto-lerissä tunnetta nosti pintaan toisen jakson avausvuoroparin tilanne. Syötönvalvoja Kalle Hietanen vihelsi Janne Heimosen kotiutuksen laittomaksi kaksoislyönniksi.
Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki poltti päreensä totaalisesti asian suhteen.
– Tämä homma on riittävän hankalaa ilman räikeitä tuomarivirheitä. Janne on koko vuoden treenannut kumurapussilyöntiä, ja uskalsi käyttää sitä nyt.
– En voi ymmärtää, ettei Superpesiksen finaaleihin löydy tuomaria, joka ei soita pilliä paniikissa. Olisimme siirtyneet tuolla lyönnillä tärkeää johtoasemaan, Kivimäki puhisi.
Syötönvalvoja Hietasella oli asiaan lyhyt vastaus.
– Näin tapahtuneen kaksoislyönniksi.
Jymyn tehokkain kotiuttaja oli kaksi juoksua sivaltanut jokeri Roope Korhonen. Hän antoi tunnustuksen joukkueensa ulkopelille ja kaipasi lisää ratkaisuja sisäpeliin.
– Ulkopeli oli hyvää, se sotki Vimpelin tekemisiä. Teimme kaikki juoksumme kahdessa sisävuorossa. Tämä vaatii kohennusta.