Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.09.2010 13:35
A A A

Parviainen keihäänheittäjä Ruuskasen valmentajaksi

Aki Parviainen ryhtyy keihäänheittäjä Antti Ruuskasen valmentajaksi. Tuupovaarassa asuvaa ex-maailmanmestaria valmentajaksi ryhtyminen on kiehtonut jo tovin.

– Ei se valmentaminen heti oman uran jälkeen kiinnostanut, mutta nyt aika on kypsä siihen, Parviainen sanoo.

Pielaveden Sampoa edustava Ruuskanen otti Parviaiseen yhteyttä ja kaksikko käynnistää yhteistyön toden teolla ensi kuussa. Parviainen, 35, lopetti oman uransa vuoteen 2005. Hänen halussaan on yhä lajin Suomen ennätys 93,09.

– Itse asiassa en ole viime aikoina edes kovin aktiivisesti seurannut lajia, mutta nyt tuntui, että omasta urasta on sen verran aikaa, että pystyy jo sanomaan, mitä silloin olisi kannattanut tehdä toisin.

Parviaisen pitkän kansainvälisen kokemuksen tuomaa tieto-taitoa Ruuskanen janoaakin. Pielavetisen ennätys 87,33 on kahden vuoden takaa. Fyysisiä edellytyksiä tuloksen parantamiseen olisi ollut, mutta heittotekniikka kaipaa hiomista ja varmuutta.

Viime vuoden MM-kisoissa kuudenneksi heittäneen Ruuskasen valmentaja on viime vuodet ollut Antero Puranen.

Ruuskanen kiittelee Purasta kymmenen vuoden mittaisesta työstä.

- Hän oli huippuvalmentaja, mutta pienen notkahduksen jälkeen on hyvä hakea uusia ärsykkeitä, Ruuskanen sanoo.

Vuosi siten Ruuskanen sijoittui kuudenneksi Berliinin MM-kilpailuissa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Urheilu