Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.08.2008 12:28
A A A

H-hetki lähestyy

Kuusihenkisen Savon Sanomien maratonryhmän totuuden hetki lähestyy, sillä aikaa Kuopion maratoniin ei ole enää paljon. 42195 metrin taival odottaa syyskuun kuudentena.

Puolisen vuotta kestänyt harjoittelu on huipentunut kesän aikana tiiviiseen juoksuharjoitteluun, joka on jättänyt kahdenlaisia jälkiä joukkueeseen.

- Puolet tiimistä on onnistunut todella hyvin harjoituksissa. Testiajat ovat parantuneet huimasti, ja juoksu on maistunut. Toisella puolikkaalla taas on ollut vaikeaa, sillä rasitusvammat ilmestyneet sotkemaan juoksemista, sanoo ryhmän harjoitusohjelmat laatinut Riikka Valve.

Jokainen nostanut huimasti tasoaan

- Jokaisen kunto on noussut huimasti, mutta ennen maratonia täytyy miettiä, että voivatko kaikki osallistua täydelle matkalle. Yhtä lukuunottamatta kaikki ovat selviytyneet jo toukokuussa puolimaratonista kunnialla, mutta kesän vammakierteiden takia täysi matka saattaa osoittautua vielä liian kovaksi haasteeksi.

Maratonryhmäläisistä esimerkiksi Irma Apell on joutunut harkitsemaan ilmoittautumistaan puolikkaalle Kuopioonkin.

- Minulla tulivat itsepintaiset polviongelmat kesällä, kun juoksumäärä ja -vauhti kasvoivat, kertoo Apell.

- Polvi kipeytyy nyt jo lyhyelläkin lenkillä.

Katseet jo ensi kesän juoksuihinkin

Riikka Valve muistuttaa, että maratonin sijasta voi juosta puolikkaankin, mikäli harjoitustausta sitä edellyttää.

- Missään nimessä ei kannata lähteä taistelemaan esimerkiksi polvikipuja vastaan täydelle matkalle eikä puolikkaallekaan, sillä tuleehan juoksuja seuraavanakin kesänä.

- Kaikkien ryhmäläisten kunto on noussut niin paljon, että pohjaa ei kannata hukata. Jos rasitusvammojen kanssa lähtee taivaltamaan, niin pieni vaiva voi kasvaa sellaiseksi, että edessä voi olla todella pitkä lepo, arvioi Valve.

Nelikymppisten ryhmä on tehnyt hyvää työtä.

Heikki Tabell on mennyt valmentajan mukaan eteenpäin kuin juna raiteilla. Keväinen ensimmäinen testijuoksu 10 kilometrillä toi ajaksi 64 minuuttia, mutta nyt hän on parantanut vauhtia niin, että 45 minuutin raja on uhattuna.

- Uskon, että pystyn kokeilemaan maratonin läpäisyä kuuden minuutin kilometrivauhdilla, hän arvioi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Urheilu