Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.06.2008 15:58
A A A

Juoksuharjoittelu ei aina suju leikin tavoin

- Maraton on niin pitkä matka, että harjoitteluun kuuluvat pienet lihaskivut ja myös jonkinasteiset vammat, kertoi Riikka Valve, joka on ohjelmoinut Savon Sanomien maratonryhmäläsiä kohti syyskuun alussa juostavaa Kuopion maratonia.

Kuuden henegen keski-ikää lähestyvä tiimi sai ensimmäiset ohjeensa helmikuun alussa. Ensin totuteltiin liikkumaan ja vasta vähitellen kävely, sauvakävely ja maltillinen hölkkä on muuttunut juoksuvoittoiseksi harjoittelussa.

- Nykyisessä ohjelmassa tehdään jo melko lailla töitä.

- Kilometrejä kertyy viikossa jo 60-70, mitä pitää hieman ihmetellä. En olisi aloittaessani uskonut, että kykenen juoksemaan tuollaisia määriä, kertoo ryhmäläisistä Heikki Tabell.

Tabell kuten muutama muukin juoksija on selvinnyt harjoittelusta vähin vaivoin, mutta osa kamppailee vammojen kanssa tosissaan.

Juoksemattomuus kypsyttää

Juha Santaharju kävi kokeilemassa toukokuussa hieman pitempää juoksulenkkiä toukokuussa. Koko muun ryhmän tavoin hän juoksi puolimaratonin, 21,1 kilometriä.

- Juoksu muuttui aika tuskaiseksi, kun polven sivuun ilmestyy kipupiste.

- Olen käynyt lääkärillä turhan usein ja teettänyt jalan asentoa korjaavat tukipohjalliset, mutta kipu ilmestyy juostessa. Olisikohan kyse siitä, että jäykkä mies unohtaa liian usein venyttelyn, arvioi Santaharju.

- Mutta kirves ei ole lentänyt kaivoon.

Kympin testistä vauhtituntumaa

Maratonryhmään harjoitteluun ovat kuuluneet säännölliset radalla juostut kympit, joilla painellaan kovempaa kuin kaavailtua maratonvauhtia.

25 kierroksen matka ei tunnu enää niin pitkältä kuin ensimmäisessä testissä.

- Hommahan meni viimeksi ihan mukavasti. Jaksoin pitää tasaista vauhtia, kertoi Irma Apell, jonka edistyminen on ollut huimaa.

Kympin ensimmäinen testitulos on parantunut kevään kuluessa jo 19 minuuttia, ja matka taittui viimeksi alle seitsemän minuutin kilometrivauhtia.

- Olen saanut treenata lähes terveenä, ilmoitti Apell kuntokäyränsä salaisuudeksi.

Vetoja ja reippaita juoksulenkkejä

Juoksemisen salaisuuksia opetellaan myös intervalliharjoittelulla. Ryhmä pääsee nyt kokeilemaan kuinka juoksuvauhti paranee tuhannen metrin vedoilla, jotka juostaan reippaasti.

Elimistö saa hitaaseen menoon tottuneena uusia ärsykkeitä ja samalla etsitään kevyttä askelta kolmen kuukauden päässä odottavalle täydelle 42195 metrin taivallukselle.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Urheilu