Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.10.2010 03:03
A A A

Syyttäjä: Dopingoikeudenkäynti kiireellinen

Kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen haluaa neljän hiihtovaikuttajan STT-dopingoikeudenkäynnin kiireelliseen käsittelyyn käräjäoikeudessa. Jaatinen perustelee kiireellisyyttä sillä, että Hiihtoliiton entisen lajijohtajan Antti Leppävuoren ja lajipäällikön Pekka Vähäsöyringin oikeusprosessit ovat kestäneet pitkään.

Jaatinen arvioi Jyväskylässä, että oikeudessa kuullaan 11:tä todistajaa.

Kaikkiaan neljä hiihtovaikuttajaa saa syytteen törkeästä petoksesta STT:n dopingjutussa. Heitä syytetään valehtelusta oikeuskäsittelyssä, jossa puitiin vuonna 1998 julkaistuja STT:n dopinguutisia.

Leppävuoren ja Vähäsöyringin lisäksi rikoksista syytetään ex-hiihtäjä Jari Räsästä ja Hiihtoliiton entistä toimitusjohtajaa Jari Piiraista.

Syytteiltä välttyi kaksi poliisin rikostutkinnassa epäiltyä: kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström (kok.) ja entinen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Esa Klinga.

Syytetyt saivat aikanaan kärsimyskorvauksia STT:n uutisten vuoksi. Myöhemmin paljastuneet tiedot ovat antaneet aihetta epäillä, etteivät he olleet yhtä tietämättömiä dopingista kuin oikeudessa vakuuttivat.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Urheilu