Kimmo Timonen: Asia sai kohtuuttomat mittasuhteet: "En ole missään nimessä ollut itselleni palkintoa pyytämässä"

Ammattilaisuransa viime kevään Stanley cup -voittoon päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen päällimmäinen tunne oli hämmästys, kun hän luki lehdistä, millaisen vastaanoton hänen blogikirjoituksensa Suomessa sai.

Monet ihmettelivät miksi Timonen, 40, jäi ilman minkäänlaista huomiota Suomen urheilugaalassa. Timonen kirjoitti blogissaan muun muassa, että häntä ja hänen uraansa arvostetaan enemmän Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa. Hän kirjoitti huomanneensa harmikseen, että hänen arvostuksensa oli pientä suomalaisten päättäjien silmissä.

– Kirjoitin blogiani kunnioituksesta yleisesti niin kuin otsikkokin kertoo, mutta kirjoitukseni käsittely on saanut kohtuuttomat mittasuhteet, Timonen sanoo Savon Sanomille.

– Arvostan Urheilugaalaa. Minusta on hienoa, että urheilun arvostusta ja asemaa pyritään nostamaan sellainen tapahtuma järjestämällä, hän jatkaa.

Timonen korostaa, ettei hänen tarkoituksensa ollut moittia ketään.

– Kun minulta kyseltiin Linnanjuhlien ja Urheilugaalan jälkeen, mille tuntui, kun minua ei huomioitu, ajattelin kirjoittaa ajatuksistani. Nyt tajuan, että olisi ollut parempi olla kirjoittamatta, koska tekstini on ymmärretty väärin.

– En ole missään nimessä ollut itselleni palkintoa pyytämässä. Sain pelata upean uran ja rakastamastani harrastuksesta tuli työ, se riittää minulle, Timonen painottaa.

"Virallinen taho unohti Timosen, mutta urheilukansa ei"

He päättivät, ettei Kimmo Timonen ollut palkittavien joukossa

Minua ja uraani arvostetaan enemmän Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa

Uusimmat

Jääkiekko

Viime kaudella KalPassa sykähdyttäneellä Myttysellä heti hurja avaus KHL:ssä

KalPa ilmoitti tavoitteensa liigassa

Sami Kapanen jättää KalPan hallituksen

KalPa teki taloudellisen huipputuloksen

Legendan opastuksessa kohti huippua

Jokerit valmis kimaltelevaan juhlakauteensa

KalPa-kasvatti Mikko Jokela lopettaa jääkiekkouransa

Kovaa laukova nuori hyökkääjä SaiPaan

KalPa hävisi JYPille Imatran harjoitusturnauksessa

KalPan kiri jäi vajaaksi, SaiPa voitti Imatralla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.