Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.04.2010 20:33

Tappara-KalPa 3-2

KalPa hyytyi toisessa erässä

KalPan ja Tapparan ykkösketjut tekivät lauantaina kaksi maalia puolivälierien neljännessä ottelussa, mutta ero löytyi nelosketjussa.

Jarkko Pyymäki teki uransa ensimmäisen pudotuspelien maalin ja KalPa sai lähteä kotimatkalle 2-3-tappion kärsineenä.

Näin maanantaisen Niiralan viidennen pelin lisäksi pelataan kuudes keskiviikkona Tampereella, silloin paikka puolivälieriin TPS:n seuraksi on katkolla maanantain ottelun voittajalle.

Tappara johti kahden erän jälkeen 3-1, eikä KalPa saanut päätöserässä kuin yhden maalin, sen laukoi ylivoimalla Tommi Miettinen ajassa 52.49.

- Meille tuli pelitapavirhe. Pyrimme alivoimalla ottamaan tarkasti KalPan vaarallisimmat maalintekijät ja näin Miettinen pääsi laukomaan liian läheltä, sanoi Tapparan valmentaja Mikko Saarinen.

Ensimmäinen erä vaisu

Tappara oli parempi avauserässä ja sen 1-0-johto Niclas Luceniuksen maalilla oli ansaittu.

- Ensimmäinen erä oli aavistuksen vaisumpi kuin oli tarkoitus, myönsi KalPan päävalmentaja Pekka Virta.

Toiseen erään KalPa tuli paremmalla sykkeellä ja Tappara sortui jäähyihin. Teemu Hartikainen tasoitti ylivoimalla.

- Perjantain pitkä peli tuntui fyysisesti sitä enemmän mitä pidemmälle ottelu eteni. Mutta ei tässä huolissaan olla, maanantaina uutta matoa koukkuun ja kotonahan emme ole hävinneet, Hartikainen sanoi.

Pyymäen maali syntyi ajassa 32.40 ja Jonas Enlundin 3-1 ajassa 38.36.

- Meille tuli keskialueella pahoja kiekonmenetyksiä. Sitten pelattiin maalin edessä liian löysästi, etenkin toisessa maalissa ei pidetty kunnolla kiinni pelaajia, Virta sanoi.

Kapanen tussautti, Andersson mietti

KalPalla oli päätöserän lopulla vielä omat paikkansa, mutta Sami Kapanen sai hyvältä sektorilta aikaan vain tussautuksen kymmenen sekuntia ennen loppua ja Adam Andersson mietti kolme sekuntia ennen loppua liian kauan mitä yrittäisi.

Saarinen yrittää nyt keksiä keinoja miten Tappara ottaisi sen kannalta vaadittavan vierasvoiton Kuopiossa.

- Pitää uskaltaa hyökätä kiekon kanssa, ei vain pidä roiskia kiekkoa pois omalta alueelta. KalPalla on valmius pitää kiekkoa 80 prosenttia peliajasta, siihen pitää iskeä. Ei me peliin suuria muutoksia tehdä, voitto oli lähellä perjantainakin, Saarinen sanoi.

Kisun puuttuminen näkyi

Virta myönsi Tuomas Kiiskisen poissaolon näkyneen pelissä.

- Tietenkin, kun ylivoimasta on pois tuollainen pelintekijä. Mutta eteenpäin pitää mennä.

Edellisessä Tampereen ottelussa Virta teilasi tuomarit, nyt ei ollut aihetta siihen.

- Hyvin onnistuivat, ei ole aihetta, Virta tiivisti.

Jos oli KalPalta pois Kiiskinen, niin Tapparankin kokoonpanossa oli yksi muutos. Jussi Halme oli vatsataudissa ja hänen paikallaan pelasi Lasse Korhonen.

- Hieno peli, hän hoiti ruutunsa, vaikka edellinen peli oli ties koska, Saarinen sanoi.

Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Jääkiekko

Chicagon Raanta torjui kaiken Torontoa vastaan 22.12.2014 04:24 (22.12.2014 10:29)
Naisleijonat päätti turnauksensa riemukkaasti 21.12.2014 18:58 (21.12.2014 21:28)
Venäjä voittamaton EM-kotikaukalossaan 21.12.2014 15:53 (21.12.2014 17:32)
Taklattu Hansen sairaalaan lyyhistymisen jälkeen 21.12.2014 10:15 (21.12.2014 16:25)
Ovetshkin taiteili kuin entisaikaan 21.12.2014 08:49 (21.12.2014 16:25)
Leijonat pesi kasvonsa ja kaatoi Tshekin 20.12.2014 19:39 (20.12.2014 20:43)
Venäjä kukisti Suomen naiskiekkoilijat 20.12.2014 17:56 (20.12.2014 19:49)
Naisleijonat pöllytti Saksaa Uppsalassa 19.12.2014 20:04 (19.12.2014 21:10)