Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.09.2011 18:15
A A A

Karalahden siirto Minskiin varmistui

Jääkiekon KHL-seura Dynamo Minsk vahvistaa verkkosivuillaan puolustaja Jere Karalahden siirtymisen seuraan. Bluesissa viime kaudella pelannut kokenut pelaaja matkustaa Valko-Venäjälle sunnuntaina ja osallistuu ensimmäisiin harjoituksiinsa maanantaina.

Hän onnistui Bluesissa erittäin hyvin ja teki paluun maajoukkueeseen monen vuoden tauon jälkeen. Blues saavutti viime kaudella SM-liigan hopeaa, ja Karalahti oli lähellä myös valintaa MM-kisoihin lähteneeseen Leijona-ryhmään.

Puolustajan uraa ovat varjostaneet tapahtumat kaukalon ulkopuolella, minkä takia esimerkiksi hänen entinen seuransa HIFK päätti aikanaan luopua pelaajasta. Karalahti pelasi SM-liigassa ennen Bluesissa vietettyä kautta vuonna 2007 Kärpissä.

Minskin joukkueessa pelaa alkavalla kaudella suomalaisista myös hyökkääjä Teemu Laine.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Jääkiekko