Jäniksenkäpälällä käsijarru päällä
Tuomas Heikkilä
Leijonakapteeni Mikko Koivu on ollut Tuomo Ruudun ohella maajoukkueille melkoinen jäniksenkäpälä, onnenamuletti. Ennen MM-Bratislavaa Koivu on juniorimaajoukkueet mukaan lukien pelannut yhdeksän arvoturnausta ja palannut joka kerta kotiin jonkin värinen mitali kaulassa.
Tapojensa mukaisesti Koivu lähestyy tätäkin asiaa joukkueen näkökulmasta.
- Olen ollut onnekas, olen saanut olla monessa hienossa joukkueessa mukana ja kokea menestystä. Se on Suomi-paidassa aina huikeaa, Koivu totesi.
Moni odotti Koivulta ehkä säkenöivämpää peliä hyökkäyssuuntaan. Isä-Jukankin kerrotaan kisojen alkupuolella todenneen, että "poika pelaa käsijarru päällä".
Oli miten oli, Koivu on ollut ehdottoman jämäkkä kapteeni. Hän on jakanut painavia taklauksia, voittanut kaksinkamppailuja, blokannut laukauksia ja pistänyt kiekkoja pussiin rankkarikisoissa. Pisteitäkin on kasassa leijonien neljänneksi paras lukema 2+4.
Lisäksi Koivu on päävalmentaja Jukka Jalosen ykkösvalinta aloituksiin. Koivu on aloittanut kahdeksassa ottelussa peräti 186 kertaa - enemmän kuin kukaan muu. Aloitusten määrään nähden voittoprosentti (57) on erinomainen.
Finaalin alla Mikko Koivu ei puhu Mikko Koivusta, vaan Suomen joukkueesta.
- Turnaus on mennyt niin kuin sen pitääkin mennä. On kohdattu vaikeuksia ja opittu niistä ja on pystytty ottamaan peleistä myös hyvät asiat mukaan ja nauttimaan niistä, Koivu arvioi.
- Ei tässä mitään ihmeellistä ole. Tavoite on yhden voiton päässä, aikataulussa ollaan, kippari tiivisti ottelunalusfiilikset.




