Månssonin jatko vaakalaudalla
Jouni Huttunen
Lauantain HPK-ottelusta hyllytetyn ruotsalaishyökkääjä Mathias Månssonin jatkaminen KalPassa on otettu suurennuslasin alle.
- Ei miestä Savonlinnaan olla lähettämässä, mutta hän ei yksinkertaisesti sovi juuri nyt pelaavaan kokoonpanoon, summaa KalPa-luotsi Pekka Virta.
- Tämä on ammattilaisurheilua ja parhaat pelaavat.
Månssonin ohella Virta siirsi lauantaina sivuun kokoonpanosta myös puolustaja Henri Laurilan. Kuopiolaisten rosteri ei olekaan tällä erää millään muotoa kiveen hakattu.
Ainakin Månssonin kohtalosta keskustellaan seuran sisällä alkavalla viikolla. Ruotsalainen on kerännyt 18 ottelussa neljä (1+3) tehopistettä. Plusmiinus -tilasto on kolmen maalin verran positiivisella puolella. Hengenluojana ja pukukoppipelaajana mies ei ole onnistunut Savon Sanomien tietojen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla.
- Eihän tilanne ole kenenkään kannalta miellyttävä. Toisaalta ei ketään voi tuosta vain uloskaan pistää. Talous sanelee reunaehdot. Jos joku lähtee, niin hänelle pitää löytää ostajakin, muotoilee KalPan urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapanen.
- Månssonin tilanteesta käydään keskusteluja hänen itsensä ja valmentajan kanssa.
Brendl Ruotsiin
Tshekki Pavel Brendlin pelit KalPassa päättyvät alkuperäisen suunnitelman mukaisesti viikon päästä alkavaan maajoukkuetaukoon. Laitahyökkääjä on mukana näin ollen vielä kolmessa ottelussa: tiistain matkapelissä Porissa sekä kotiotteluissa torstaina Ilvestä ja lauantaina Lukkoa vastaan. Brendl suuntaa KalPan jälkeen mitä todennäköisemmin Ruotsiin.
Nivustaan potevan sentteri Robert Petrovickyn optio KalPan kanssa on käsillä niin ikään ensi lauantaina. Slovakin jääminen Kuopioon on tällä erää todennäköinen vaihtoehto.
- Me olemme ilmoittaneet, että haluamme pitää hänet. Mies itsekin on antanut signaalia jäämisen puolesta, mutta tässä bisneksessä viikossa voi tapahtua tietysti mitä tahansa, summaa Kapanen.
- Meillä on toki varasuunnitelma valmiina, jos hän lähtee.
KalPa pitää muutoinkin tuntosarvet herkkinä, vaikka akuuttia rekrytointiprosessia ei olekaan tällä hetkellä päällä.
- Liigaan on tullut ulkopuolelta näennäisen paljon pelaajia, mutta sarjan sisäinen siirtoliikenne on aika lailla jäissä. Jos haluaa jonkun, niin on oltava myös toiseen suuntaan liikkuva käyttökelpoinen pelaaja, valottaa Kapanen.
- Pidämme silmät avoinna siihen asti, kun siirtoikkuna on auki eli tammikuun loppuun saakka.





