Ari-Pekka Siekkinen
Ari-Pekka Siekkinen tuli Tuomas Tuokkolan johtamaan KalPan valmennustiimiin Jyväskylän JYPistä. Siekkisen vastuulla ovat ennen kaikkea maalivahdit ja puolustajat.
Siekkinen pelasi pitkän ja ansiokkaan uran maalivahtina pääasiassa kotikaupunki Jyväskylän JYPin riveissä. Pelejä hänelle on kertynyt myös Espoon Bluesista sekä Saksan, Ruotsin ja Italian liigoista.
Maajoukkueurallaan Siekkinen edusti Suomea vuoden 1992 MM-kisoissa, joissa Suomi saavutti ensimmäisen MM-mitalinsa voittamalla hopeaa.
Siekkinen siirtyi aktiivivuosiensa jälkeen valmentajatehtäviin JYPissä. Hän on ollut maalivahtivalmentaja sekä JYPin A-nuorissa että liigajoukkueessa, jossa on toiminut myös joukkueenjohtajana.
Uusia haasteita valmentajaurallaan hakevan Siekkisen sopimus KalPan kanssa on kaksivuotinen.
(Päivitetty 23.8.2011)






