A A A

25 Jukka Hentunen

Jukka Hentunen

Jukka Hentunen

s. 3.5.1974 Joroinen

178 cm / 85 kg / R / Laitahyökkääjä

Sopimus: 2013

Jukka Hentunen on KalPan merkittävin hankita pelikaudelle 2011-2012. Varkaudessa nuoruusvuosinaan kiekkoillut huippukokenut Hentunen pelasi kaksi edellistä kautta Jokereissa edelleen korkein tehopistein.

Muut seurat uran varrella ovat Kiekko-Warkaus, Diskos, Hermes, Calgary Flames, Saint John Flames, Nashville Predators, Fribourg, HC Lugano ja AK Bars Kazan. Venäjän AK Bars Kazanissa Hentunen voitti historian ensimmäisen jaossa olleen KHL-mestaruuden keväällä 2008.

KalPa oli Hentusen perässä jo ennen miehen Jokereihin siirtymistä, mutta sai lopulta haluamansa joroislaisen miehistöönsä kahta kautta myöhemmin.

Hentunen on edustanut Suomea kuusissa MM-kisoissa, joista saldona on kaksi hopeaa ja yksi pronssi. Olympiakisoissa Hentunen oli Leijonissa Torinon kisoissa vuonna 2006, jolloin irtosi hopeaa. Hentunen oli Suomen hopeajoukkueessa myös vuoden 2004 maailmancupissa.

Viime kaudella Hentunen oli Jokereiden neljänneksi tehokkain pelaaja. Aiemmin maalitykkinä tunnettu Hentunen keräsi runkosarjan 46 ottelussa tehot 6+26=32.

Tappiollisessa puolivälieräsarjassa mestari HIFK:ta vastaan Hentunen tehtaili seitsemässä pelissä luvut 2+4=6. Sillä saldolla Hentunen oli Jokereiden kakkosmies puolivälieräsarjassa.

Hentunen on edelleen nopea luistelija, jolla on raudanluja laukaus. Hänellä on kova työmoraali pelaamiseen.

Jukka Hentunen kasvoi tähtipelaajaksi vasta myöhemmällä iällä. Vielä 24-vuotiaana Hentunen pelasi Kokkolan Hermeksessä Ykkösdivisioonaa. Läpimurtonsa liigahuipulle Hentunen teki HPK:ssa vuosituhannen vaihteessa.

(Päivitetty 23.8.2011)