Sattumusten summa!
Presidentin Leijonille ojentama kortti on Suonenjoelta
Outi Poikonen
Monessa suonenjokelaiskodissa repesi riemu entisestäänkin maanantain kultajuhlalähetystä seuratessa.
Kun tasavallan presidentti Tarja Halonen saapui Leijonien seuraan lavalle, oli hänellä kädessään sininen pelipaitakortti. Halosen jääkiekon maailmanmestareille luovuttaman onnitteluviestin olivat laatineet Suonenjoen Kopolan päiväkodin eskariryhmä, kilpikonnat, eli kilpparit.
Se, että kortti lopulta päätyi Leijonille suorassa televisiolähetyksessä ja vieläpä presidentin ojentamana, on varsinainen sattumusten summa.
Kilppareiden lastenhoitaja Elina Hänninen ehdotti lapsille maanantaiaamuna, että tehdään yhdessä onnittelukortti maajoukkueelle. Ryhmän lastentarhanopettaja Kaija Koivisto yritti päivän aikana selvittää, mihin osoitteeseen kortti tulee lähettää.
Maanantai-iltapäivällä Koiviston ystävätär sanoi lähtevänsä paikan päälle Helsinkiin seuraamaan maailmanmestareiden kultajuhlaa.
Siitä innostuneena Koivisto ja Hänninen päättivät lähteä mukaan, viemään henkilökohtaisesti korttia perille.
- Olimme Helsingissä illalla kahdeksan aikaan. Kauppatorin tuntumaan tultaessa, huomasimme, ettei ole mitään mahdollisuuksia päästä lähelle joukkuetta. Yht'äkkiä siinä meidän vieressä vartijat alkoivat tehdä kunniakujaa presidentille.
- Silloin keksin, että yritin ojentaa kortin presidentille. Kysyin häneltä, että voitko antaa kortin pelaajille. Tarja vastasi, että joo. Kohta kuuluikin lavalta, että tässä teille Suonenjoen Kopolan päiväkodin lasten terveiset, Koivisto kertaa.





