Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.08.2012 15:40
A A A

Selin ja Moisanen tulevat Jalosen avuksi Leijoniin

Jukka Jalonen lähtee viimeiseen päävalmentajakauteensa uusien apurien tuella. HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin ja Lukon maalivahtivalmentaja Ari Moisanen liittyvät miesten jääkiekkomaajoukkueen valmennusryhmään.

Leijonat tavoittelee ensi keväänä MM-kultaa kotikisoista. Viime kevään kotikisat päättyivät neljänteen sijaan, kun Suomi hävisi pronssiottelussa Tshekille.

Jääkiekkoliitto kertoi tänään, että Jalosen pesti maajoukkueen päävalmentajana päättyy ensi kevään MM-turnaukseen. Jalosen suunnitelmat uran jatkosta ovat auki.

- Nyt keskityn vain maajoukkueeseen. Viime keväästä jäi paljon hampaankoloon, ja tavoitteena on tuoda ensi kevään MM-kisoista Suomelle kolmas kulta, Jalonen sanoi tiedotteessa.

Leijonat voitti MM-kultaa vuonna 2011 vuodelta 1995 olleen ensimmäisen maailmanmestaruuden jatkoksi.

Jari Kurri ja Timo Jutila jatkavat maajoukkueen johtoryhmässä. NHL-pelaajia tarkkailee Jere Lehtinen.

Lähetä linkki
Sähköposti

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan nyt urheilussa