Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.05.2011 22:14
A A A

Suomi-Ruotsi 6-1

Suomelle kultaa murskavoitolla

Kuudentoista vuoden odotus on ohi. Suomi on jääkiekon maailmanmestari vuosimallia 2011.

Leijonat kukisti Slovakian Bratislavassa MM-loppuottelussa Ruotsin 6-1 (0-0, 1-1, 5-0). Voitto merkitsi Suomelle lajihistorian toista maailmanmestaruutta. Vuonna 1995 Suomi voitti Tukholmassa MM-finaalissa juuri Ruotsin 4-1.

Suomen huippuhetket sunnuntaina osuivat kolmannen erän alkuun. Petteri Nokelainen ja Niko Kapanen ohittivat laukauksillaan vuorotellen Ruotsin maalivahdin Viktor Fasthin, ja tilanne oli 46 sekunnissa 1-1:n jälkeen 3-1.

Nelosketjun työmyyrä Nokelainen ampui 2-1 Antti Pihlströmin pyyteettömän karvauksen jälkeen ajassa 42.35.

Siihen saakka peliä jotakuinkin kuskin paikalta hallinnoinut Ruotsi joutui uudelleen kovan paikan eteen, kun Niko Kapanen teki Juhamatti Aaltosen syötöstä 3-1.

Päävalmentaja Jukka Jalosen Leijonat näytti lopun runsaan varttitunnin suuntaa voittamisen kulttuurille.

Ei ollut puhettakaan siitä, että Ruotsi olisi alkanut kummitella kahden maalin takaa-ajoasemassa.

Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja Antti Pihlström viiltelivät 4-1-, 5-1- ja 6-1-maaleillaan teräasetta Ruotsin haavassa.

Immonen näytti esimerkkiä

Suomen paras pelaaja Jarkko Immonen löi Leijonille taas kerran ensitahteja Bratislavan MM-illassa.

MM-pistepörssin voittanut Immonen (9+3=12) vapautti 1995 MM-Tukholmassa Leijonille hattutempullaan maailmanmestaruuden ratkaisseen Ville Peltosen Ruotsin-kaatajan pakkopaidasta.

Immonen ampui 1-1-tasoituksen erittäin tärkeään aikaan, vain seitsemän sekuntia ennen toisen erän loppua Janne Pesosen ja Mikko Koivun syötöistä.

- Siinä aukesi paljon tilaa, ja maalilla oli hyvä maski, Immonen kommentoi osumaansa Ylelle.

Immosen ketjukaverilla Pesosella oli ollut toisessa erässä jo ennen Leijonien maaleja pari hyvää tekopaikkaa tasoittaa ottelu.

Ruotsi oli ennen ottelun puoliväliä mennyt suomalaisjuurisen Magnus Pääjärven napakalla rannelaukauksella 1-0-johtoon.

Ruotsi jäädytti

Ruotsi on taktisen anti-jääkiekon mestari. Muu johtopäätös oli mahdoton ensimmäisen erän perusteella.

Ruotsin etevyyden huomasi siitä, että avauserässä ei tapahtunut yhtään mitään. Yleensä se on Ruotsille hyvä uutinen.

Suomen paras pelaaja avauserässä oli maalivahti Petri Vehanen.

Pär Mårtsin Ruotsin joukkue oli tiukasti päävalmentajansa näpeissä. Miehistöstä kymmenen pelaajaa on pelannut joskus juniorimaajoukkueissa Mårtsin valmennuksessa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Jääkiekko