Löw ylpeä taistellusta pronssista
STT
Saksan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw on ylistänyt "mestarijoukkuettaan", joka ylitti vaikeudet ja päätti MM-lopputurnauksen hienoon 3-2-voittoon Uruguaysta pronssiottelussa.
Saksa jäi takaa-ajajaksi, kun Diego Forlan iski Uruguayn 2-1-johtoon toisen puoliajan alussa. Penkillä peliä seurasivat Löwin ohella hänen kaksi ykköshyökkääjäänsä sekä joukkueen kapteeni, mutta kaikesta huolimatta saksalaiset nousivat pronssille Marcell Jansenin tasoitettua ja Sami Khediran puskettua voittomaalin kymmenen minuuttia ennen pelin päätöstä.
- Kumpikin joukkue halusi voittoa ja kummallakin oli hienoja paikkoja. Mutta kun me jäimme alakynteen, tämän joukkueen vahvuus tuli esille. Olen niin iloinen, että pelaajat käänsivät ottelun, he todellakin ansaitsivat voiton, Löw selvittää jännityspelin jälkeen.
- Tiesimme kuinka tärkeää on päättää voittoon. Mestarit nousivat jälleen, ja pelaajani ovat tyytyväisiä. Tavoitteemme oli matkata (Johannesburgin) Soccer Cityyn (sunnuntain loppuotteluun), mutta tänään näimme niin paljon iloa.
Saksan nuori joukkue on näyttänyt kisojen aikana vahvuutensa iskemällä neljä maalia Australian, Englannin ja Argentiinan verkkoihin, kunnes Espanja osoittautui liian vahvaksi vastukseksi välierässä. Löwin mukaan surkutteluun ei ole syytä.
- Tämä MM-turnaus oli mahtava. Teimme todella kovasti töitä, panostimme kaikkemme, vaikka monella pelaajalla ei ollut minkäänlaista turnauskokemusta.
- Olen erittäin ylpeä siitä, että joukkue oli loistava sekä kentällä että sen ulkopuolella. He pelasivat toistensa eteen, sen näytimme jokaisessa ottelussa. Matkaamme kotiin hyvillä mielin.
Myös Uruguay pääsee kotimatkalle pää pystyssä. MM-suoritus oli maan paras 40 vuoteen.
- Ottelu oli hieno, vähemmän virheitä tehnyt ja parempi joukkue maalin edustalla voitti. Oli meidän vuoromme hävitä, mutta näytimme, että osaamme pelata mitä joukkuetta vastaan tahansa, päävalmentaja Oscar Tabarez toteaa.
- Hävisimme, mutta olisimme voineet voittaa. Meillä oli paikkoja, joita emme käyttäneet. Tällaista on jalkapallo. Saksan toinen maali oli kuin ämpärillinen kylmää vettä niskaamme.





