Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.03.2010 23:24
A A A

MM-kisaisäntä Etelä-Afrikka jatkoi vaisuja esityksiään

Kesällä jalkapallon MM-lopputurnausta isännöivä Etelä-Afrikka jatkoi vaisuja esityksiään maaottelussa Namibiaa vastaan. Etelä-Afrikka nousi toisella puoliajalta tappioasemasta lopulta 1-1-tasapeliin Katlego Mphelan maalilla.

Carlos Alberto Parreiran luotsaaman joukkueen esitystä oli saapunut seuraamaan Durbanin upouudelle Moses Mabhida -stadionille 50 000 katsojaa, mutta he eivät päässeet nauttimaan voitonjuhlista. Kotijoukkueella oli läpi ottelun useita maalipaikkoja, mutta heikko viimeistely varsinkin kamppailun loppuhetkillä jätti eteläafrikkalaisille ikävän maun suuhun.

MM-kotikisoihin valmistautuminen ei ole sujunut Etelä-Afrikalta kovinkaan kummoisesti, sillä joukkue on voittanut 10:stä viime maaottelustaan vain kaksi.

Myös hollantilaisvalmentaja Guus Hiddinkin todennäköisesti viimeinen maaottelu Venäjän peräsimessä sujui nihkeästi, kun venäläiset joutuivat tyytymään 1-1-tasapeliin Unkarin vieraana. Isännät menivät johtoon 39 minuutin kohdalla Vilmos Vanczakin osumalla, mutta Venäjä nousi tasoihin parikymmentä minuuttia myöhemmin.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Jalkapallo