Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.07.2010 17:20
A A A

Robben valittiin Bundesliigan parhaaksi

Bayern Münchenin ja Hollannin jalkapallomaajoukkueen tähtilaituri Arjen Robben on valittu Saksan Bundesliigan viime kauden parhaaksi pelaajaksi Saksan pelaajayhdistyksen äänestyksessä.

Robben, 26, oli äänestyksessä ylivoimainen, sillä hän keräsi 72,2 prosenttia äänistä. Toiseksi sijoittui hänen joukkuetoverinsa Bastian Schweinsteiger (6,2) ja kolmanneksi Vfl Wolfsburgin Edin Dzeko (4,9), joka voitti liigan maalikuninkuuden.

Parhaaksi tulokkaaksi valittiin Bayern Münchenin Thomas Müller, joka valittiin myös MM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Müller voitti myös MM-kisojen maalikuninkuuden.

Bayern München -luotsi Louis van Gaal valittiin parhaaksi valmentajaksi. Palkintojen keskittyminen Müncheniin ei ole yllättävää, sillä joukkue voitti päättyneellä kaudella Bundesliigan mestaruuden ja Saksan cupin, minkä lisäksi se ylsi Mestareiden liigan finaaliin.

Arjen Robbenille valinta kauden parhaaksi saattaa kuitenkin olla laiha lohtu, sillä sunnuntain MM-finaalissa hän hukkasi loistavan maalipaikan ja joutui myöhemmin katselemaan Espanjan mestaruusjuhlia sivusta.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Jalkapallo