Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.06.2008 21:14
A A A

Villa kaatoi Ruotsin yliaikamaalilla

Espanja on voittanut Ruotsin 2-1 (1-1) jalkapallon EM-lopputurnauksessa Innsbruckissa ja johtaa D-lohkoa puhtaalla pelillä. Ottelu ratkesi vasta toisen jakson lisäajan toisella minuutilla, kun David Villa laukoi 2-1-osuman. Espanjan ensimmäisen maalin ampui Fernando Torres ja Ruotsi tasoitti ottelun Zlatan Ibrahimovicin maalilla.

Espanja ansaitsi voittonsa, sillä toinen puoliaika oli alusta loppuun hurjaa espanjalaispainostusta. Ruotsin taktiikkana oli satsata vastahyökkäyksiin, mutta sellaisia ei juuri nähty.

Ruotsi roikkui toisen puoliajan niin sanotusti löysässä hirressä, kun Espanja haki tosissaan voittomaalia. Sellainen oli erittäin lähellä 64. minuutilla, kun Villa, David Silva ja Ferrando Torres pääsivät kaikki yrittämän maalia Ruotsin rankkarialueella. Tilanteessa Ruotsin puolustus maalivahtia myöten olivat aivan hukassa.

Ratkaisevassa 2-1-osumassa esityön teki Joan Capdevilla, joka lähetti omalta alueelta pitkän pallon hyvässä vauhdissa olleelle Valencian tähtihyökkääjälle Villalle, jolla ei ollut vaikeuksia ohjata palloa Andreas Isakssonin taakse.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Jalkapallo