Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.03.2009 03:39
A A A

Olli Jokista ei epäilty asiassa

Karalahti sai ehdollista myös hovioikeudessa

Jääkiekkoilija Jere Karalahti voi huokaista helpotuksesta, sillä hän vältti amfetamiinivyyhdessä vankilan.

Helsingin hovioikeus piti ratkaisullaan voimassa Karalahden käräjillä saaman vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Kysymys oli huumekaupan rahoittamisesta 10 000 eurolla.

Syyttäjä lähti siitä, että Karalahti oli rahoittamassa toissa vuoden heinäkuussa amfetamiinin hankintaa Virosta. Puolustuksen mukaan Karalahti vain maksoi lähinnä juhlimisesta syntyneitä velkoja.

Hovioikeus katsoi, että Karalahti oli tietoinen lapsuudenystävänsä ja Bandidos-miesten pyrkimyksestä hankkia huumausainetta sekä oman toimintansa rikosta edistävästä merkityksestä. Hovioikeuden mukaan Karalahti syyllistyi avunantoon törkeään huumausainerikokseen.

Karalahti kuitenkin vapautettiin velvollisuudesta korvata valtiolle 10 000 euroa, koska mainittu summa oli jo käytetty huumeiden hankintaan ja poliisi oli napannut kyseiset erät lähes kokonaan.

Yli kymmenen vuoden tuomioita

Syyttäjä oli katsonut, että Karalahti pitäisi tuomita ensisijaisesti tekijänä avunantajan asemasta. Hän vaati jääkiekkoilijalle vähintään kuutta vuotta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta.

Syyttäjä Erkki Huhtala lähti siitä, että Karalahti hankki ja luovutti eteenpäin 15 000 euroa tietoisena siitä, että rahat menevät huumekauppoihin. Lisäksi Karalahti toimi syyttäjän mielestä takuumiehenä, jotta yhdeltä mieheltä saatiin lainattua 5000 euroa.

Jo käräjillä oli epäselvää, mistä Karalahti olisi hankkinut syyttäjän väittämät 5 000 euroa, jotka hän olisi luovuttanut NHL-kiekkoilija Olli Jokiselta lainaamiensa 10 000 euron lisäksi Bandidos-miehelle Helsingin keskustassa. Asian selvittämiseksi teetettiin lisätutkintaa, mutta se ei tuottanut syyttäjän toivomaa tulosta.

Jokista ei ole epäilty vyyhdessä mistään.

Yksi tuomareista olisi lieventänyt Karalahden rangaistusta vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta.

Laajassa amfetamiinijutussa oli useita epäiltyjä, joista osalle lankesi pitkiä vankilatuomioita. Karalahden lapsuudenystävä sekä kaksi Bandidos-miestä saivat kukin yli kymmenen vuotta vankeutta.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Urheilu