Johtaja: Huipulle tähtäävän nuoren elämä kiireistä
Lotta Turunen
Tämän kysymyksen kuulee Varkauden lukion sporttiluokalla oleva Emmi Honkanen usein. Hän harrastaa jääkiekkoa KalPan naisten joukkueessa.
Arki täyttyy aamuharjoituksista, koulusta, läksyistä ja iltaharjoituksista.
- Kaverit sanovat kyllä, kun ei ole aikaa nähdä heitä tarpeeksi. Joskus treenaaminen ei huvita ollenkaan. Mutta tiedän, että kumminkin harkoituksiin mennään kehittymään ja aina oppii uutta.
Myös luokkakaveri Samuli Haapalainen myöntää, että elämänrytmin takia vapaa-aika on kortilla.
- On hankalaa sovittaa yhteen koulu, harrastus ja vapaa-aika. Nukkumaanmeno venyy usein pitkälle iltaan, usein klo 23:een saakka.
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) käyttäytymistieteiden yksikön johtaja Niilo Konttinen vahvistaa, ettei koskaan aikaisemmin urheilevan ja huipulle tähtäävän nuoren elämä ole ollut näin kiireistä.
- Ennen treenikertoja oli vähemmän, nyt kahdesti päivässä. Koulu vie aikansa ja muutenkin on paljon tekemistä. Nuori voi joutua luopumaan paljosta.
Kirjoittaja on Savon Sanomien nuorisoraatilainen.




