Kapasen nenä ja polvi kestävät
Tomi T. Turunen
- En tiedä, johtuiko nenästä vai pelirasituksesta, mutta kroppa kävi koko alkuyön sellaisilla kierroksilla, ettei meinannut uni tulla, nenänsä kauden avausottelussa murtanut KalPan kapteeni Sami Kapanen kertasi perjantain harjoitusten jälkeen.
Useammin aikaisemminkin murtunut nenä on siististi paikallaan ja Kapanen valmis otteluun Kärppiä vastaan.
- Into on ollut turhankin kova. Olin odottanut paluuottelua pitkään. Välillä odottaessa tuntui, ettei saanut energiaansakaan käytettyä niin kuin olisi halunnut, kun polvi esti täysipainoisen harjoittelun, Kapanen kertasi.
- Polvi ei onneksi reagoinut ensimmäiseen peliin pahasti, joten nyt on hyvä jatkaa.
Kapanen uskoo, että lauantaina kotijoukkue pääsee omalle tasolleen.
- Into pitää kanavoida oikealla tavalla. Haluamme pitää kiekkoa ja kontrolloida peliä, mutta meillä pitää olla myös älliä mukana, JYPiä vastaan hukkasimme turhaan kiekkoja ja tarjosimme ylivoimahyökkäyksiä.




