Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.08.2011 02:21
A A A

Keskisalon askel pysyi nahkeana Daegun helteessä

Jukka Keskisalo ei peitellyt pettymystään pudottuaan jatkosta Daegun MM-kisojen 3 000 metrin estejuoksun alkuerissä. Parin viikon leiri Etelä-Koreassa ei tuonut askeleeseen kaivattua herkkyyttä.

- Lähdin sen minkä pystyi. Yritin juosta tasaisesti, mutta aika nahkeaa se oli. Juoksu ei auennut, Keskisalo totesi.

Joensuulainen oli kovavauhtisessa alkuerässä kahdeksas ajalla 8.31,52. Juoksu oli hellesää ja aamupäivästartti huomioiden samaa tasoa kuin Keskisalon viime aikojen juoksut kotimaassa.

- Satasella mentiin alusta lähtien, Keskisalo vakuutti.

Keskisalo tuli MM-kisoihin sikäli keskenkuntoisena, että viime kesästä alkaen kaksi kirurgilla käyntiä kuntoutuksineen ovat verottaneet harjoittelua tuntuvasti. Hän uskoi kuitenkin vielä ennen MM-alkuerää, että kauden paras saattaa vielä syyskesän aikana kohentua.

Keskisalon erä eteni odotetusti, kun kokenut arvokisajyrä, Etelä-Afrikan Ruben Ramolefi lähti pitämään vauhtia ja sijoittui lopulta toiseksi maansa ennätyksellä 8.11,50. Erän voitti alkuerien nopeimman ajan 8.10,93 tehnyt ja mestaruutta puolustava Kenian Ezekiel Kemboi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Urheilu