Korpi luisteli onnistuneen lyhytohjelman Saksassa
STT
Taitoluistelija Kiira Korpi onnistui kauden avauksessaan Nebelhorn Trophyssa Oberstdorfissa. Korpi luisteli ensi kertaa kilpailussa uuden lyhytohjelmansa ja sijoittui toiseksi pistein 58,34. Kilpailun johdossa on Yhdysvaltojen Alissa Czisny pistein 60,38.
- Vähän oli sellaista kauden ensimmäisen kisan jännitystä, mutta ei mitään ihmeempää. Fiilis oli rento ja hyvä, vaikka oli aikainen kisa. Herätys oli puoli viideltä, kertasi Korpi.
Tamperelainen oli aamulla puoli yhdeksältä alkaneen lyhytohjelman ensimmäinen luistelija. Hän taituroi ohjelmansa ongelmitta läpi. Yhdistelmänä hypätty kolmoislutz-kaksoistulppi onnistui, samoin kaksoisaksel.
Lauantaina Korvella on edessään toinen tulikoe. Hän luistelee koreografialtaan rajusti uudistuneen vapaaohjelman.
Viime talvena ylirasitusvaivan kanssa kamppaillut Korpi on valmistautunut olympiakauteen ongelmitta. Nebelhorn Trophyssa hän antaa näyttöjä EM-joukkueen valitsijoille.
Kolmantena Oberstdorfin kilpailussa on unkarilainen Julia Sebestyen pistein 53,68.




