Liikunnan aktiivisen harrastajan elämänrytmi pyörii kolmiossa, jonka muodostavat harjoittelu, oikea ravinto ja riittävä palautuminen, lepo.
Aktiivisen liikkujan on helpoin unohtaa yhtälöstä levon merkitys, kun vanha nyrkkisääntö harjoituksen myönteisistä vaikutuksista ei pysy mielessä.
Liika elimistön kuormittaminen johtaa tilaan, josta alettiin käyttää 1970-luvulla termiä ylikunto huippu-urheilijoiden selittäessä epäonnistumisiaan.
Suomen olympiakomitean lääkäri Tommi Vasankari ei pidä ylikuntoa oikeaan osuvana terminä, mutta ongelma on hänelle todella tuttu.
- Puhuisin pikemminkin ylirasituksesta kuin ylikunnosta, sanoo Vasankari.
Hän vertaa tilannetta keinulautaan, jossa on toisella puolella palautuminen ja vastapainona elimistön kokonaiskuormitus.
- Tilanne on hyvin monella aktiivisella kuntoilijallakin erittäin herkkä. Pienikin rasituksen lisääminen voi johtaa elimistön liialliseen kuormittumiseen.
Tavallinen kuntoilijakin voi törmätä ongelmaan
Vasankarin mukaan ylikuormitus on tuttu ongelma tavallisillekin liikkujille.
- Kestävyysurheilun harrastus on kasvanut, ja hyvin monet ovat aloittaneet harjoittelun maratonille tai johonkin pitkän matkan hiihtoon.
- Usein hakeudutaan aivan oikein hakemaan vinkkejä alan harrastajilta tai osallistutaan vaikkapa maratonkouluun. Kun uusi tulokas lähtee soveltamaan useita vuosia juosseen aktiivikuntoilijan ohjelmia, on suuri vaara sortua harjoittelemaan liikaa, miettii Vasankari, joka on entisenä kansallisen tason kestävyysjuoksijana ja lääkärinä ollut ohjaamassa juoksijoita.
- Yksinkertaisesti harjoittelu nousee liian kovaksi, eikä elimistö saa riittävästi aikaa palautua.
- Näin käy hirveän monelle aloittelijalle.
Vasankari muistaa yhden maratonkouluryhmän, jolle oli laadittu tarkat ohjeet peruskuntovauhtilenkille.
- Kun ryhmän yhteislenkkiä seurattiin, melkein kaikki juoksivat jo ensimmäiset kilometrit liian lujaa.
Ylikunnon merkkejä on vaikea havaita
Vasankarin mukaan ylikuormituksen merkkejä on vaikea havaita.
- Ylirasitustilalle ei ole löytynyt selkeää yhtä osoittajaa, vaikka asiaa on pohdittu vuosikausia.
- 1970-luvulla haettiin osoittajaa hormonaalisesta tasapainosta, kun tutkittiin testosteronin ja kortisolien suhdetta, mutta se ei ole toimiva mittari. Kotikonstein on ehkäpä helpointa seurata leposykkeiden vaihtelua. Aamusykkeen seuranta pitkällä aikavälillä voi kertoa, että niiden poiketessa normaalista on jotain vialla harjoituksessa tai siitä palautumisessa, sanoo Vasankari.
- Tärkeintä olisi tuntea kehonsa, jotta ylirasituksesta ei tulisi pitkäaikaista tilaa. Jos tulee, palautuminen voi vaatia pitkiäkin aikoja.
Kilpaurheilijalla on apunaan valmentaja, joka tuntiessaan urheilijan pystyy puuttumaan tilanteeseen.
- Kuntoilijalla ei ole valmentajaa, joten matkittaessa naapurin harjoitusohjelmaa voidaan mennä pahasti pieleen.
