Sampo Lehtola ennen keihäsfinaalia:
Antille onnenpotkuja
Jussi Murtasaari
Yleisurheilun MM-kisojen ulkopuolelle jäänyt Sampo Lehtola uskoo, että Antti Ruuskasella on mahdollisuuksia pärjätä miesten keihäsfinaalissa.
- Uskon suomalaismiehen venymiseen. Luulen, että Thorkildsen on ykkönen, mutta hänen jälkeensä pakka on auki. Myös Antilla on mahdollisuudet ainakin pistesijaan, Lehtola sanoo.
Lehtola ei halua jossitella, mutta hän uskoo, että hänelläkin olisi ollut mahdollisuus edetä karsinnasta finaaliin.
- Tosin se olisi vaatinut kauden toiseksi parasta heittoa.
Lehtolan mukaan katkeruus valintaprosessista on hiljalleen laantumassa.
- Eihän minulla ole ollut muita heittäjiä tai Antti kohtaan mitään kielteisiä fiiliksiä. Päättäjien toiminta sen sijaan korpeaa. Antille annan vain onnenpotkuja finaaliin, Lehtola painottaa.




