Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.09.2011 15:28
A A A

Bolt hurmasi ylivoimallaan 200 metrillä

Jamaikan Usain Bolt on voittanut miesten 200 metrin maailmanmestaruuden yleisurheilun MM-kisoissa Daegussa. Satasella vilppilähdön takia hylätty Bolt kirjautti kovan ajan 19,40.

Hopealle juoksi Yhdysvaltain Walter Dix, jonka aika oli 19,70. Ranskan Christophe Lemaitre otti pronssia ajalla 19,80.

Boltin 200 metrin maailmanmestaruus jätti miettimään, mitä menetettiinkään, kun supermies tupelsi itsensä sivuun 100 metrin finaalista.

Kesän kansainvälisissä kisoissa nähty Bolt oli monien mielestä painavampi, kankeampi ja hitaampi kuin Pekingin olympialaisten ja toissa vuoden Berliinin MM-kisojen pikajuoksusankari.

Kaikkien aikojen neljänneksi nopein 200 metrin aika 19,40 kertoi, että Boltin ainoa todellinen vastus Daegussa oli Bolt itse.

- Loistofiilis. Olen edelleen paras, Bolt hehkutti mestaruuttaan.

Sprinttijätti tuli kaarteesta lähtien kuin lentämällä vastustajiinsa verrattuna. Daegussa hänen aikaansa vielä verotti se, että hän otti finaalissa lähdön alku- ja välierän tapaan varman päälle.

Jos sadan metrin finaalin vilppilähtö vielä Boltia kismitti, se ei näkynyt kentällä tänään.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

MM-kisat