Katso kuvat dramaattisesta finaalista
Boltin diskaus järkytti radalla ja katsomossa
Tapio Nevalainen/STT
Usain Bolt osaa shokeeraamisen taidon.
Vilppilähtö ja diskaus Daegun MM-kisojen sadan metrin finaalissa loksautti leuat auki tehokkaammin kuin yksikään jamaikalaisen maailmaennätysjuoksuista.
Kun Bolt käveli ulos stadionilta, harjoituskumppani Yohan Blake sai suosikin paineet ja kesti ne. Hän pinkaisi mestariksi kauden parhaallaan 9,92.
- Nautitaan nyt hetki tästä mestaruudesta, Blake yritti sanoa, kun Boltia koskeva kysymystulva alkoi finaalin jälkeisessä mediatapaamisessa.
Boltin vilppilähtö oli niin selkeä, että se näytti lähes tahalliselta.
Juoksijan hölmistyneet ilmeet ja paidan repiminen päältä kielivät kuitenkin aidosta tuskasta.
Vilppilähtöjä ei ole sallittu sitten viime kauden, joten Bolt joutui kokemaan saman kohtalon kuin välierissä jatkosta pudonnut britti Dwain Chambers.
- Minulla ei ole mitään sanottavaa. Tarvitsen aikaa, Bolt totesi kansainväliselle yleisurheiluliitolle.
Tiedotusvälineille pettynyt juoksija ei stadionilta lähtiessään puhua pukahtanut.
Todennäköisen sadan metrin mestaruuden karkaamisen myötä Bolt menetti 60000 dollarin verran palkintorahaa ja mahdollisesti mainossopimuksen bonuksia.
Kun pettymys joskus hellittää, pientä lohtua tuonee se, että huippusprintterin hermoilu tai hölmöily lähtötelineissä ei ole tavatonta.
Atlantan olympialaisissa vuonna 1996 Britannian Linford Christie otti finaalissa kaksi vilppilähtöä ja suljettiin kilpailusta.
Bolt palaa Daegussa radalle vielä 200 metrillä ja pikaviestissä.
Oheisesta kuvasarjasta voit katsoa Usain Boltin ja 100 metrin mitalistien reaktioista.




