Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 28.08.2011 05:08
A A A

Bortshinin valtakausi jatkuu kilpakävelyssä

Kilpakävelijä Valeri Bortshin on tehnyt väkevän paluun loukkaantumisen tuoman vuoden kilpailutauon jälkeen. Kaksi varoitustakaan ei hillinnyt venäläisen vauhtia, kun hän eteni Daegun helteessä tänään 20 kilometrin mestaruuteen.

- Venäläisen sanonnan mukaan se joka ei ota riskejä, ei pääse juomaan shamppanjaa kisan lopussa, Bortshin kuittasi varoitukset.

Bortshin, 24, voitti 20 kilometriä Pekingin olympialaisissa 2008 ja vuotta myöhemmin Berliinin MM-kisoissa. Sitten MM-kisavuoden hän ei ole osallistunut kävelykisoihin ennen tätä kautta.

Daegussa hän eteni mestariksi kiristäen vauhtia tasaisesti matkan jälkimmäisellä puoliskolla, jolla hän nousi kisan kärkeen.

- Yritin kävellä kisan ensimmäisen puolikkaan niin maltilla kuin osasin, mutta kuitenkin niin, ettei ero kärkeen kasva liian isoksi. Homma pysyi kontrollissa koko matkan, venäläiskävelijä totesi.

Toiseksi kilpailussa sijoittui dopingtuomion kärsimisen jälkeen huipputasolle palannut Venäjän Vladimir Kanajkin, joka hävisi mestaruuden reilun puolen minuutin erolla.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

MM-kisat