Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.10.2010 15:47
A A A

Hiihtäjät saavat palkintorahaa myös MM-laduilla

Menestyminen maastohiihdon MM-kilpailuissa tuottaa ensi kertaa palkintorahaa Kansainväliseltä hiihtoliitolta. FIS jakaa helmi-maaliskuussa Holmenkollenilla yhteensä noin 330 000 euroa tusinassa maastohiihdon kilpailussa.

Henkilökohtaisten lajien maailmanmestari kuittaa FIS:n potista 16 000 Sveitsin frangia, noin 12 000 euroa. Tienesteille pääsee kuusi parasta jokaisella henkilökohtaisella matkalla.

Viesteissä ja parisprinteissä rahoihin pääsee kiinni voittamalla mitalin. Kultamitali tuo joukkueelle tai parille reilut 11 000 euroa.

Maailmancupissa FIS:n palkintosummat ovat suunnilleen samat kuin MM-kisoissa. Cup-kilpailun voittajaksi hiihtävä palkitaan noin 11 000 eurolla, ja kaikkiaan kymmenen parasta saa rahapalkinnon. Suunnilleen kolmanneksen FIS:n koko kauden palkintopotista syö alkuvuoden Tour de Ski -kiertue. Neljällä paikkakunnalla hiihdettävällä kiertueella jaetaan yhteensä noin 786 000 euroa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

MM-kisat