Karjalainen paiskasi loppukilpailuun
Tommi Roimela, Jerri Koskinen
Olli-Pekka Karjalainen on mukana maanantaina moukarinheiton loppukilpailussa. Karjalainen kiskaisi viimeisellä karsintaheitollaan kauden parhaansa 76,60, ja se riitti finaaliin, vaikka heitto jäikin 40 sentin päähän karsintarajasta. Karjalainen oli lopulta karsinnan yhdeksänneksi paras heittäjä.
Pientä jännittämistä Karjalaisella oli, sillä hän heitti ensimmäisessä karsintaryhmässä ja sijoittui siinä viidenneksi. Näin hän oli jännitettävä pari tuntia sitä, montako miestä menee edelle toisesta ryhmästä. Paikka loppukilpailuun irtosi kuitenkin ilman sen suurempia sydämentykytyksiä.
- Kauden paras heitto, ja tasan kerran olen heittänyt harjoituksissa pidemmälle, Karjalainen sanoi Ylen haastattelussa.
Mies kuitenkin piikitti hiukan itseään ennen toisen ryhmän aloittamista.
- Olisin voinut heittää 40 senttiä pidemmälle, niin ei tarvitsisi tässä hikoilla.
Karsintarajan 77 metriä ensimmäisessä ryhmässä ylittivät Japanin Koji Murofushi (78,56), Unkarin Krisztian Pars (77,21) ja Puolan Szymon Ziolkowski (77,19). Toisessa siihen pystyivät Valko-Venäjän Pavel Kryvitski ja Saksan Markus Esser (77,60).
Illan muissa kilpailuissa kenialaiset hämmästyttivät naisten kympillä ottamalla Vivian Cheruiyotin johdolla neloisvoiton. Suurimman huomion keräsi tietysti Jamaikan pikajuoksija Usain Bolt, joka kävi satasen toisissa alkuerissä juoksemassa karvan verran yli 10 sekuntia ja antoi sitten haastatteluja televisioyhtiöille liki puoli tuntia.




