Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.08.2011 15:58
A A A

Oscar Pistorius hyytyi MM-välierässä

Jalka-amputoitu Oscar Pistorius jäi yli sekunnin ennätyksestään ja karsiutui miesten 400 metrin loppukilpailusta Daegun MM-kilpailuissa. Eteläafrikkalainen Pistorius oli kolmannen välierän viimeinen ajalla 46,19.

Pistorius kaipasi MM-radalta 45 sekunnin tuntumaan yltäviä aikoja. Eilisessä alkuerässä tavoite oli lähellä (45,39), mutta päivää myöhemmin hänen reisistään oli paras puhti poissa.

Yhdysvaltalainen LaShawn Merritt on vahva ehdokas uusimaan mestaruutensa. Hänen mieskuntoisuuden hormonista saamansa kilpailukielto päättyi vasta kuukausi sitten, ja hän pääsi Daeguun hallitsevan mestarin villillä kortilla.

Merritt ehti kilpailla kesällä vain kerran ennen MM-kisoja. Timanttiliigan kisa Tukholmassa toi ajan 44,74, ja suunnilleen samassa vauhdissa hän oli maanantain välierässä (44,76). Alkuerissä hän hurjasteli kauden kärkiajan 44,35.

Grenadan 18-vuotiaan Kirani Jamesin juoksutyyli on hiomaton, mutta kropassa on voimaa.

Välierien toiseksi nopein Merrittin jälkeen oli Jamaikan Jermaine Gonzales. Belgialaiset Borléen kaksoset Kevin ja Jonathan ylsivät myös huomiseen loppukilpailuun.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

MM-kisat