Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.08.2011 05:03
A A A

Vaisu Osku Torro jäi karsintaan

Osku Torron yritys kuntouttaa patellajänteen repeämän kiusaama polvi MM-kisakuntoon jäi vajaaksi.

Daegun karsintakilpailussa Torron niin sanotun vapaan jalan polvi kipeytyi ja sotki tekniikkaa, joka oli muutenkin kesäterässä. Näin siksi, että Torro on viime viikot keskittynyt polvea kuntouttaessaan fyysiseen treeniin.

- Yritin ylittää sitä rimaa aika monella tavalla, Torro kertaa karsintaa, jossa hän ylitti 216 kolmannellaan.

Päätöstään osallistua MM-kisoihin Torro ei kadu, vaikka hypyt 216:sta ja kolme pudotusta korkeudesta 221 olivat heikkoja, ja kaukana talvella 233 ylittäneen Torron parhaista hypyistä.

- Minun oli saatava kovia harjoituksia, joten miksi en olisi lähtenyt tänne, Torro toteaa.

Torron katse on jo ensi kesän EM- ja olympiakisoissa. Kuluvan kauden hän haluaisi päättää MM-kisaa parempiin hyppyihin Suomi-Ruotsi-maaottelussa Helsingissä ensi viikolla.

- Stadikalla tekisi mieli hyppiä. Jäisi kaudesta parempi maku.

Daegun karsinnasta finaaliin vaadittiin 228. Kilpailussa kymmenen hyppääjä ylitti 231.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

MM-kisat