Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.04.2008 11:16
A A A

Paljon surua nähnyt jääkiekkokaupunki

Jos 6. joulukuuta on juhlapäivä Suomessa, eräänlainen merkkipäivä se on jääkiekon tämän kevään toisella MM-näyttämöllä Halifaxissakin. Tosin vähän murheellisemmissa merkeissä. Kun Suomessa tavailtiin 6.12.1917 itsenäisyysjulistusta, Halifaxissa räjähti.

Onnettomuus sai alkunsa, kun ammuksia kuljettanut laiva SS Mont Blanc törmäsi yhteen norjalaisen Imo-aluksen kanssa Halifaxin satamassa. Mont Blanc syttyi tuleen, jonka jälkeen sen ammuslasti räjähti. Räjähdys aiheutti hyökyaallon, maanjäristyksen sekä paineaallon, joka oli niin voimakas, että se katkoi puita, taivutti rautatiekiskoja ja tuhosi rakennuksia. Voimakas paineaalto lennätti tavaraa satojen metrien päähän.

Onnettomuudessa sai surmansa noin 2000 ihmistä. Halifaxin räjähdys oli voimakkain ihmisen aikaansaama räjähdys vuoteen 1945 asti, jolloin räjäytettiin ensimmäinen atomipommi.

Tämä Nova Scotian provinssin pääkaupunki oli 1900-luvun alussa mukana toisessakin murhenäytelmässä. Huhtikuussa 1912 kaupungin satamasta lähti kolme alusta auttamaan lähistölle uponneen Titanicin pelastustöissä. Titanicin uppoamisessa menehtyi 1500 ihmistä, heistä 150 on haudattu Halifaxiin. Joukossa on kolme todistettavasti suomalaista, Laitilasta kotoisin ollut Wendla Heininen sekä munsalalaiset Jakob Johansson ja Jakob Wiklund. Suurta osaa vainajista ei koskaan tunnistettu.

Ensi vuonna 260 vuotta täyttävällä Halifaxilla on kevään toisen kisakaupungin Quebecin tavoin historia Ranskan ja Englannin sotatantereena. Halifax perustettiin vuonna 1749 laivastotukitukikohdaksi ranskalaisia vastaan. Halifaxin satama ja sekä Kanadan armeija ovat edelleen merkittäviä työnantajia alueella.

Niin sanottuine metropolialueineen 280 000 asukkaan Halifax isännöi jääkiekon MM-tason tapahtumaa jo kolmatta kertaa viiden vuoden aikana. Vuonna 2003 mestaruudesta pelasivat alle 20-vuotiaat, vuotta myöhemmin vuorossa oli naisten MM-turnaus. Näyttämönä toimi sama 10 000 katsojan Halifax Metro Centre, jossa kiekkoillaan tänäkin keväänä.

Kurri ja Jutila kyllä muistavat

Halifaxissa nuorten MM-kisoihin myytiin 240 000 pääsylippua, siis 99 prosenttia koko kapasiteetista. Naisten kisojakin seurasi yhteensä 94 000 silmäparia, joten kyse on intohimoisesta kiekkokaupungista. Halifaxissa ei ole tällä hetkellä ammattilaissarjassa pelaavaa joukkuetta, mutta paikallinen Mooseheads pelaa suositussa QMJHL-junioriliigassa.

Leijonien johtoportaasta Metro Centre lienee hyvin muistissa Jari Kurrilla ja Timo Jutilalla. Suomi hävisi Metro Centressa Neuvostoliitolle maalein 7-4 vuoden 1987 Kanada cupissa. Molemmat herrat olivat joukkueessa mukana.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

MM-kisat