Sampo Lehtola kieltäytyi Ruotsi-ottelusta
Jaana Hiltunen
Keihään MM-kisajoukkueesta varamieheksi valintahässäkän takia pudonnut Sampo Lehtola ei lähde Suomi-Ruotsi-maaotteluun, vaikka häntä siihen pyydettiin.
- Heittojen lajipäällikkö Mauri Auvinen soitti perjantaina ja kysyi minua kisoihin. Sanoin, että kiitos ei, Lehtola kertoo.
Lapinlahden Vedon heittäjä kertoo, että päätös ei syntynyt hetken mielijohteesta, vaan sitä mietittiin yhdessä valmentajankin kanssa.
- Auvinen perusteli minun valintaani sillä, että kisoissa pitäisi olla parhaat jätkät. Sanoin, että eikös ne parhaat jätkät ole MM-kisoissa.
Myös Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä lähestyi Lehtolaa lauantaiaamuna.
- Mäkelä laittoi viestin, että mieti nyt vielä. Kai he yrittävät hyvitellä jotain. En muuta päätöstäni, vaikka kisoissa olisi varmasti hienoa. Päätöksen tein protestina valintaprosessia kohtaan, keihään MM-finaalia kuopiolaisessa Forte Sport -myymälässä seurannut Lehtola kertoo.




