Jos olet maratoonari, pidät ehkä kymmenen kilometrin juoksua ihan lällynä. Peruslenkki! Neljäänkymmeneen minuuttiin sen hilpaisee.
Jos olet taviskuntoilija, joka pitää tunnin urheilun lomassa hengähdys- ja vedenlitkimistaukoja, ymmärtänet minua, kun kerron, että kymmenen kilometrin yhtämittainen juoksu on minulle aikamoinen tikistys.
En ole koskaan harrastanut juoksemista. Kuopio Maratonin lähestyessä ja työporukan kannustaessa vuonna 2007 päätin kuitenkin kokeilla kympin juoksua. Ajattelin, että kyllä kai siitä peruskuntoilija selviää.
Aluksi tuntui hyvältä. Pari kilometriä meni ihan nautiskellessa. Viiden kilometrin jälkeen oli yllättävän vaikea jatkaa juosten - mitä se tämmöinen liikunta on, missä ei pidetä taukoja? Huomasin, että tunne oli enemmän korvien välissä kuin pohkeissa.
Ja millä nopeudella pitäisi juosta? Aluksi hölkyttelin verkkaiseen tahtiin ja säästelin. Vasta lopussa rupesin ohittelemaan voimansa jo alkumatkalla tuhlanneita.
Viimeisen suoran juoksin tosissani. Bruttoaika (mitähän sekin tarkoittaa?)1:01:01. Sijoitus 37. Osallistujia 119.
Jalat menivät hapoille.
Kahdeksan kuukautta välissä kultasi muistot. Tuli naisten Kunnon askel ja jälleen työporukan urheilumieliset alkoivat kysellä mukaan.
- Noh, ilmoittakaa minut sitten siihen kympin juoksuun, taivuin.
Houkuttelin kaverinkin mukaan. Oli rento mieli ja rento juoksu. Laulettiin siinä reippaan askelluksen lomassa Aikuista naista (Tahtoisin jatkaaaaaa hyvin alkanutta matkaaaaa... ) Hämähämähäkkiä! Joululauluja! Ihan mitä tahansa, ettei henkinen kantti pääsisi lopahtamaan.
Loppusuoran painoin kilpaa hampaat irvessä ja niin paljon kuin näistä kintuista ikinä lähtee. Aikakin parani vuoden takaisesta reippaasti: 53:30. Heittäydyin selälleni nurmikolle ja ajattelin, että voi taivas.
Hapoille meni jälleen, mutta siirryin taivastelusta taivaalliseen olotilaan. Tästäkö hullusta lajista harrastus?
Ahneushan se iski, kun hyvin mennyttä juoksua päivien jälkeen muisteli.
- Voisinkohan juosta kesän lopussa kympin alle viiteenkymmeneen minuuttiin, jos alkaisin harjoitella? pohdiskelin työpaikan kahvihuoneessa, kun pannun äärelle sattui maratonharrastajia.
Toinen innostui heti antamaan vinkkejä, miten paljon kannattaisi juosta viikossa ja miten lenkkien pituutta ja vauhtia kannattaisi vaihdella.
- Älä tuijota kelloon. Juokse niin, että tuntuu hyvältä.
Jokin numeroissa kuitenkin viehättää, kun pääsee juoksemiseen makuun. En tiedä, nauttisinko tunteesta, jos en saisi tietää aikaa. Se on vähän niin kuin koulutodistus: Mitäs jos pitäisi lähteä kesälomille tietämättä, millä numeroilla uurastaminen on palkittu?
Olen käynyt lukemassa Savon Sanomien maratonryhmän blogeja vähän eri silmin sen jälkeen, kun olen itse juossut kaksi kympin lenkkiä kahdeksan minuutin erolla. Juoksusta piittaamattomien silmin lenkkipäiväkirjat saattavat näyttää välillä numerolitanioilta kalorinkulutus- syke-ja kilometrilukuineen, mutta kokeilepa juoksemista - ja huomaat kohta itse listaavasi numeroita ylös.
Tämä tyttö on valmis kokeilemaan 50 minuutin alitusta. Jos hyvin menee ja motivaatio kestää, saatan jälleen langeta syksyn Kuopio Maratonin alla. Kun osallistujia haalitaan kasaan, en tiedä, mitä suustani lipsahtaa. Jokohan sitä nyt uskaltautuisi sanomaan kaksi pelottavaa sanaa:
