Hagman: Kävi vähän tsägä
STT
Niklas Hagman on ollut Leijonien kantavia voimia olympiaturnauksessa. Hän johtaa Suomen sisäistä pistepörssiä ja teki tuikitärkeän 1-0-maalin Tshekkiä vastaan.
Hagmanin tähtihetki tuli, kun Tshekin Martin Erat otti jäähyn pelin viivyttämisestä päätöserässä. Hagman taisteli hyvin maalin edessä ja ohjasi Janne Niskalan kudin pömpeliin. Kypäränsä menettänyt Tshekin puolustaja Pavel Kubina sekoili tilanteessa maalin takana.
-Niskala antoi hyvän syötön maalille. Kubina oli jonkin aikaa pois pelistä, kun hän lähti hakemaan kypäräänsä. Kiekko osui hieman mailani varteen ja meni just ja just sisään, Hagman kertasi.
Maaotteluissa pelaaja ei saa jatkaa pelaamista, jos kypärä putoaa päästä.
-Ei Kubina olisi minun antanut seisoa noin vapaasti maalin edessä, jos hänellä olisi ollut kypärä päässään. Minusta tuo kypärä-sääntö on vähän kyseenalainen. Toisaalta säännöt ovat sääntöjä. Ehkä tässä kohtaa kävi vähän tsägääkin, Hagman tuumi.
Hagman on tehnyt ennekin tärkeitä maaleja. Esimerkiksi vuonna 1998 hän ratkaisi Suomelle nuorten MM-kullan kotikisoissa.
-Oli tämä maali tosi tärkeä, ei ole tullut olympialaisissa tullut liikaa maaleja tehtyä. Arvostan tämän aika korkealle henkilökohtaisten maalien suhteen, mutta toivottavasti maaleja tulee vieläkin parempaan kohtaan. Toki suon maaleja mielihyvin muillekin, kunhan vain voitamme, Hagman totesi.
Kokonaisuudessaan Hagman oli tyytyväinen Suomen esitykseen.
-Yksi iso asia oli, että nyt saimme jalkoja liikkeelle. Voitimme myös kaksinkamppailuja ja uskalsimme pitää kiekkoa. Tietysti viimeistelyssä olisi ollut parantamista, mutta toisaalta maalivahti Tomas Vokoun pelasi hyvin.




