Laura Lepistölle pikku tälli harjoituksissa
STT
Taitoluistelijat Laura Lepistö ja Kiira Korpi pyrkivät Vancouverin olympiajäällä ottamaan askeleen eteenpäin tammikuisiin Tallinnan EM-kisoihin nähden. Kumpikin onnistui erinomaisesti EM-kisojen lyhytohjelmassa, mutta vapaaohjelmaan jäi parantamiseen varaa. Lepistö oli EM-jäällä toinen ja Korpi neljäs.
Vancouverissa Lepistö kaatui harjoituksissa ja kolhaisi hieman lonkkaansa. Hän uskoo kuitenkin pystyvänsä valmistautumaan kilpailuun ilman ongelmia.
- Sain pikku tällin toiseen lonkkaan. Varmuuden vuoksi siirsimme valmentajan kanssa vapaapäivän täksi päiväksi, Lepistö kertoo lauantaina.
- Uskon sen paranevan kisaan mennessä. Näitä on ollut ennenkin, Lepistö sanoo.
Lepistö on olympialaisissa ensimmäistä kertaa. Korpi maisteli olympiakisojen tunnelmaa jo Torinossa neljä vuotta sitten.
- Ihan hyvä, että on jo yksi kokemus olympialaisista. Tiesin mitä odottaa, Korpi sanoi.
Naisten taitoluistelun lyhytohjelma kilpaillaan Suomen aikaa keskiviikon vastaisena yönä.




