Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.08.2008 15:11
A A A

Liukin muistuttaa tyylikkyydestä

Olympialaisten naisten telinevoimistelussa yhdysvaltalainen toisen polven voimistelija Nastia Liukin oli tyylikkäin ja menestyksekkäin. Liukin muistutti olemuksellaan myös siitä, että taitavan voimistelijan ei välttämättä tarvitse olla pieni ja väkivahva volttihirmu.

Liukin, 18, on 160-senttinen ja kilpakumppaneihin verrattuna kookas. Liukin todisti, että voimistelussa voi olla yhtä aikaa taitava, kuten voimistelijat ennen vanhaan, ja lisäksi hallita lajiin nykyisin kuuluvat vaikeat liikkeet.

Liukin voitti Pekingissä viisi mitalia, joista yksi oli kultainen. Liukin voitti neliottelun.

- Toivottavasti erotuin muista voimistelijoista taiteellisuuden perusteella, Liukin sanoi.

- Olen aina yrittänyt olla taiteellinen, koska en ole vahvin. En ole lajille tyypillisesti pieni, vahva ja voimakas, joten olen halunnut erottua taiteellisuudessa, Liukin pohti.

Nykyvoimistelussa täytyy olla nopea ja taitava, ja monen voimistelijan ohjelma koostuu sarjasta temppuja. Liukin erottautuu muista, koska hän on ottanut mukaan myös taiteellisia osasia volttien sekaan.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Olympialaiset