Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.08.2008 14:51
A A A

Melojien finaalipaikat välierien varassa

Suomalaismelojien finaalipaikat Pekingin olympiakisoissa jäävät välierien varaan. Tiistain alkuerät eivät tuoneet suoraa finaalipaikkaa yhdessäkään kolmesta kanoottiluokasta.

Lähimmäksi finaalia ylsivät naisten kajakkikaksikon 500 metrillä Anne Rikala ja Jenni Mikkonen, jotka olivat alkueränsä neljänsiä. Eroa viimeisen suoran finaalipaikan vieneeseen Tshekkiin jäi 0,77 sekuntia.

Rikala urakoi jo ennen kaksikkokisaa yksikössä, jossa hän jäi erän voittaneesta Italian Josefa Idemistä 5,43 sekuntia.

Viimeksi kesäkuun puolivälissä kilpailleen Rikalan verryttelylenkki vesillä meni pitkäksi.

- Yksikkökisani oli lähellä katastrofia, kun olin myöhästyä koko lähdöstä. Ei ollut mikään normaali verryttely, Rikala manaili.

Ikinuoren Idemin lisäksi alkuerävoittajina finaalipaikat nappasivat Unkarin Katalin Kovacs ja Saksan Katrin Wagner-Augustin.

Tuntia myöhemmin kaksikossa Rikala/Mikkosen meno näytti hieman pirteämmältä. Suoran finaalipaikan menetys jäi harmittamaan.

- Toivottiin, että jompikumpi kanootti olisi mennyt suoraan kolmen joukkoon eli finaaliin. Kaksikossa veto oli ok. Välierässä tarvitaan vain lisää terävyyttä, yksikön MM-hopeamitalisti Rikala sanoi.

Rikala meloo torstaina yksikön ja kaksikon välieränsä puolen tunnin välein. Hän ei pelkää, että menestysmahdollisuudet tärvääntyvät lähekkäisiin startteihin.

- Kun kisat pääsevät vauhtiin, suoritukset paranevat.

Kaksikkokaveri Mikkonen oli samoilla linjoilla.

- Alkuerä on aina alkuerä. Kun on saatu kisat alkuun, vauhti paranee.

Rikala/Mikkonen meloi keväällä Milanossa EM-hopeaa ja olympiapaikan. Edelle ennättänyt Unkari on vaihtanut kanoottiin kokoonpanoa. Tiistain toisen alkuerän nopein oli Ateenasta olympiavoittoa puolustava pari Katalin Kovacs/Natasa Janics.

Suomen erän voitti Saksa ennen Puolaa.

- Kaksikkokisassa pysyimme hyvin mukana. Mikään joukkue ei karannut kauas, Rikala mietti.

Miesmelojat Mika Hokajärvi ja Kalle Mikkonen putosivat maanantaista yhden sijan, kun matka lyheni puoleen. K-2:n 500 metrillä heltisi alkuerässä seitsemäs sija. Se riitti välieriin.

- Vähän paremmin meni kuin maanantaina, mutta ei ollut lähelläkään sitä, mihin pystymme, Mikkonen sanoi.

Hokajärven maanantaina oirehtinut kyynärvarsi ei kipuillut päivää myöhemmin.

Viime MM-kisojen kuutospari tähyää keskiviikon välierästä 1000 metrin finaaliin, 500 metriä on sivumatka.

- Tonnin kolmesta jaossa olevasta finaalipaikasta kamppailevat tiukimmin Belgia, Latvia, Uusi-Seelanti ja me, Mikkonen valoi uskoa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Olympialaiset