Mikkonen ihasteli melontastadionia
STT
Ratameloja Jenni Mikkonen kilpailee toisissa olympiakisoissaan, mutta niin vain hänelläkin on Pekingissä uutta opittavaa.
- Täällä kaikki on vähän suurempaa kuin Ateenassa. Melontastadion on kooltaan melkoinen, viime perjantaina Japanin-leiriltä Pekingiin saapunut Mikkonen kertoi.
Shunyin soutu- ja melontastadion on Pekingin kisapaikoista suurin. Sinne mahtuu 37000 katsojaa.
- Lauantaiaamuna kävimme katselemassa kisapaikkoja ja laitoimme kanootin kuntoon. Kävimme myös vesillä. Sunnuntain harjoitus jäi viimeiseksi ennen kisaa.
Mikkonen aloittaa Anne Rikalan kanssa kajakkikaksikkojen 500 metrillä tiistain alkuerässä. Tätä ennen Rikalan on tuntia aiemmin määrä suoriutua omasta yksikköjen 500 metrin alkuerästään.
Ennen Pekingiä suomalaiskaksikko hioi kuntoaan heinäkuun lopusta Japanin Marugamessa. Siellä kypsyttelivät itsensä finaalikuntoon myös soutajat Sanna Sten ja Minna Nieminen.
- Marugame oli tosi loistava paikka. Siellä oli hyvä sopeuttaa itsensä aikaeroon ja kuumaan ilmaan, Mikkonen kehui.
Neljä vuotta sitten Mikkonen meloi Honkanen-tyttönimellä naisten kajakkiyksikköjen olympiafinaaliin ja oli siinä kahdeksas. Hän kisasi Ateenassa Rikalan aiemmin hankkimalla maapaikalla, kun Olympiakomitea päätti antaa edustusoikeuden ennen olympialaisia hyvää kuntoa uhkuneelle Mikkoselle.
Ateenan valintatapahtumien johdosta Mikkonen ja Rikala eivät mahtuneet samaan kaksikkokanoottiin vuosina 2004 ja 2005. Sittemmin asiat puhuttiin halki, ja kaksikko meloi 200 metrin MM-pronssia 2006.
Toukokuinen EM-hopea Milanossa antaa luvan odottaa finaalipaikkaa olympia-altaasta. Edellisessä kansainvälisessä kilpailussaan Rikala/Mikkonen sijoittui kesäkuun maailmancupissa Saksassa kuudenneksi.
- Kyllä meiltä pitäisi löytyä vielä enemmän vauhtia kuin EM-kisoissa, pitäisi olla patia lisää purkissa. Erot kärjessä ensimmäisten 6-9 kanootin välillä ovat kuitenkin tosi pieniä, Rikala huomautti.




