Suomen mäkijoukkueen taivallus Whistlerin olympiamäissä on ollut vaikea ja tulokseton, mutta yksi koitos on vielä jäljellä. Ja etukäteen maanantaista joukkuemäkeä voitiin hyvinkin pitää "varmimpana" menestyskisana, mutta henkilökohtaisten kilpailujen jälkeen ei varmaa ole enää mikään.
- Kaikenkaikkiaan synkkää ja helkutin surullista, mutta tämä on vain urheilua. Päät pystyyn ja kohti maanantaita, päävalmentaja Janne Väätäinen tsemppasi ankean suurmäen kisan jälkeen.
Suurmäen sijoitusten ja suoritusten perusteella ei todellakaan voi odottaa suomalaismitalia. Jos niin käy, se olisi ensimmäinen kerta sitten Lillehammerin ja vuoden 1994, kun mäkihypyssä ei saataisi suomalaisia olympiamitaleita.
- Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, ei meidän tarvitse tehdä mitään erilaista. Jatketaan samalla kuviolla, se riittää, kuopiolainen ennakoi.
Väätäisen lausuman ymmärtää, sillä ei suomalaisten hyppyosaaminen ole mihinkään kadonnut. Ja jos päivä on "normaali", eikä lauantain kaltainen täyskatastrofi, se osaaminen riittää kärkitaistoon joukkuekisassa.
Normaaliutta sotkee kuitenkin lauantain se synkin tapahtuma, eli ykkösmies Janne Ahosen loukkaantuminen. Kaatumisessa vaurioitunutta polvea tutkittiin tarkemmin vielä myöhään lauantai-iltana, ja Ahosen osallistumisesta joukkuemäkeen ei päätöstä saatu ennen sunnuntaita.
Jos Ahonen on sivussa, hänet korvaa epävarmasti ja -tasaisesti kisoissa hypännyt Kalle Keituri. Se tietää virhemarginaalin painumista nollaan Matti Hautamäellä, Harri Ollilla ja Janne Happosella, joilla toivottavasti vielä puvutkin ovat vaihteeksi sääntöjen mukaiset. Ja jos Ahonen on kuin onkin mukana, millä tasolla hän pystyy hyppäämään vastoinkäymisten jälkeen?
Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta ei vastauksia. Varmaa joukkuekisassa onkin vain se, että Simon Ammannin voittokulku päättyy ja se, että Itävalta ottaa mitalin. Kahdesta muusta kilvoittelevat vahvimmin Norja, Puola, Tshekki, Saksa, Japani ja ehkäpä myös Venäjä. Mikä vahva mäkimaa puuttuu tuosta listasta, se jääköön arvattavaksi.
