Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 25.02.2010 06:21
A A A

Rogge lämpeni Vancouverin kisatunnelmalle

Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge on otettu Vancouverin kaupungin olympiatunnelmasta. Kaupungin kadut ovat ilta toisensa jälkeen täyttyneet kisavieraista, jotka viihtyvät ulkona jättikokoisten tv-ruutujen ja ilmaiskonserttien äärellä. Juhlatunnelma erityisesti keskustan suosituimmalla olympiakisojen illanviettopaikalla Robson-aukiolla on ollut hulppea.

- En ole koskaan nähnyt, että yksikään kaupunki olisi samaan tapaan innostunut olympialaisista kuin Vancouver, Rogge totesi ja muisteli, että Sydneyssä vuoden 2000 kesäkisojen tunnelma oli samantapainen.

- Kesä- ja talviolympialaisia ei oikein voi verrata toisiinsa, mutta se, mitä nyt on kisakaupungissa nähty, on todella poikkeuksellista, Rogge kiitteli.

Vancouverin keskustassa on iltaisin ollut olympiatunnelmasta nauttimassa jopa yli 150 000 ihmistä. Se on merkinnyt puuduttavia jonoja keskustan alueella joka paikkaan aina linja-autoista hot dogien myyntipisteille. Kanadalaisten juhlamieltä jonotus ei ole kiusannut.

Tyytyväisyydellä Rogge on todennut senkin, että kisojen tv-katselijaluvut ovat olleet huomattavasti korkeammat kuin vuoden 2002 kisoissa Yhdysvaltain Salt Lake Cityssä, jolloin olympialaiset olivat edellisen kerran Pohjois-Amerikassa.

- Kisojen järjestelyt ovat toimineet erittäin hyvin. Urheilijat ovat tyytyväisiä, urheilijakylät ovat upeita, ja olen erityisen iloinen tv-katsojaluvuista, Rogge tuumi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Olympialaiset