Soutumitalistit vaihtavat nyt kisaturisteiksi
STT
Suomi sai sunnuntaina 24 vuoden tauon jälkeen paitsi uudet soudun olympiamitalistit päiväjulkisuuteen myös kaksi sanavalmista huippu-urheilijaa. Sanna Stenillä ja Minna Niemisellä ei mennyt Pekingissä kisan jälkeisiin kysymyksiin vastaillessa herne nenään.
Pertti Karppisen valtakauden jälkeen Suomen soudun olympiamitaleille palauttaneet Sten ja Nieminen viipyivät ennen lehdistötilaisuutta aikansa veneen punnituksessa, mutta ottivat sen jälkeen lehdistötilaisuudessa paikkansa mutkattomasti.
He lähtevät Pekingistä ensi perjantaina. Kieltäymyksiä kokeneet soutajat heittäytyvät lähipäiviksi kisaturisteiksi.
- Minun piti ottaa Pekingistä kaikki irti, mutta kävikin niin, että Peking on ottanut minusta kaiken irti. Tulevalla viikolla täytyy ottaa vahinko takaisin, Sten suunnitteli.
- Ainakin Kiinan muuri kiinnostaisi nähdä. Ehkä kisaruokalakin olisi vähitellen kova juttu.
Painojensa kanssa askaroinut kaksikko alkoi toista tuntia A-finaalin jälkeen varovasti suunnitella kursailematonta illallista, jolla ei kaloreita lasketa.
- Heti soudun jälkeen on yleensä niin paha olo, ettei pysty syömään, kun mikään ei sula. No, vaaka saa tämän jälkeen pölyyntyä sängyn alla, Nieminen mietti.
Raakaa touhua
Sten ja Nieminen ovat tehneet menneen viikon aikana vaa'alla miltei yhtä suuren työn kuin souturadalla. Painojen pudottaminen on raakaa ja systemaattista touhua.
- Tätä hyvää oloa voin suositella muillekin, mutta en välttämättä itse rääkkiä, Varsinkin nesteiden pudottaminen on rankkaa, kun jano painaa päälle, Sten kuvaili.
- Hapankaalimehu on kyllä hyvää, mutta tässä vaiheessa se alkaa tulla jo ylös, Nieminen säesti.
Olympiamenestystä olisi mahdollista tavoitella myös pariairokaksikon avoimessa luokassa, mutta siihen Sten ja Nieminen eivät ole vaihtamassa.
- Jos realistisesti puhutaan menestysmahdollisuuksista, emme pärjäisi avoimessa. Emme ole siihen tarpeeksi pitkiä, Nieminen myönteli.
Itsevarma Hollanti
Hollannin kultamitalistit Kirsten van der Kolk/Marit van Eupen ilmoittivat kansainväliselle lehdistölle ykskantaan olleensa varmoja voitostaan jo etukäteen.
- Tiesimme, että jos pystymme parhaaseemme, kukaan ei voi täällä lyödä meitä, opettajaksi kouluttautunut van der Kolk sanoi.
Hollannin itsevarmuus kenties hämmensi, mutta toisaalta kultapari osoitti vahvuutensa voittamalla Pekingissä jokaisen lähtönsä.
- Kaikki kunnia vaan heille, Sten antoi tunnustusta voittajille.




