Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 25.02.2010 21:45
A A A

Yhä rajusti rykivä Leinonen: Pujottelu ei ole vaarassa

Sanni Leinosen haastattelemisesta ei meinannut tulla mitään Vancouverin olympialaisten suurpujottelun jälkeen. Leinonen yski ja ryki siihen malliin, että teki mieli soittaa maajoukkuelääkäri Eero Hyvärinen paikalle.

Leinonen ehti jo kertaalleen vetäytyä toiselta kilpailukierrokselta. Sumun aiheuttama puolen vuorokauden mittainen viivästys antoi Leinoselle toipumisaikaa ja lääkkeille aikaa vaikuttaa. Ratkaisukierros käytiin paikallista aikaa toisen vuorokauden puolella.

-Minulle tämä järjestely sopi paremmin kuin hyvin, Leinonen sanoi.

Leinonen kertoi ottaneensa toisen kilpailukierroksen harjoittelun kannalta. Lopputuloksissa hän nousi kolme pykälää sijalle 30.

-Sellainen pieni tavoite oli, että otan kiinni ne jotka ovat kolmenkymmenen ulkopuolella, Leinonen kertoi.

Yskänpuuskia tuli jatkuvalla syötöllä. Leinosta nauratti. Ja yskitti. Leinosen kerrottiin sairastavan kurkkukipua, mutta sellaisesta ei ollut kyse.

-Kurkussa ei ole mitään. Keuhkoissa tuntuu ja kutittaa niin perkeleesti, ettei meinaa puhumisestakaan tulla mitään, Leinonen puhui ja yski.

Heräsi kysymys, oliko rinteeseen järkeä lähteä vuorokausi ennen olympialaisten pujottelua.

-Se tässä tavallaan on inhottavinta, kun on kipeä muttei kunnolla kipeä. Huominen ei ole millään tavalla vaarassa. Kropassa on ollut sellainen olo, että voisi vaikka talon nostaa. Mutta pidempikestoinen tekeminen tökkii heti.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Olympialaiset