Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.08.2008 06:51
A A A

Yli-Kiikka iloitsi hyvää ammuntaa

Marjo Yli-Kiikka löysi mukavan vireen Pekingin olympialaisten pienoiskivääriin heikosti sujuneen ilmakiväärikilpailun jälkeen. Isokyröläinen tähtäsi torstaiaamuna kolmen asennon kisassa 14:nneksi.

Yli-Kiikan tulos 579 on hänen parhaansa arvokisoissa. Ennätyksestään (591) hän jäi toki kauas. Peruskilpailun taso oli kova, sillä finaaliin olisi vaadittu 585.

- Ammuin hyvin, eikä ole minun vikani, ettei se riittänyt tuon korkeammalle. Makuulta yksi laukaus lipsahti kahdeksikkoon, joten pisteitä olisi ollut otettavissa. Silti pitää olla tyytyväinen.

Sää vaihteli kilpailun edetessä. Polviasennon aikana alkoi vesisade.

- Sateen aikana tuulta oli vaikeampi arvioida, Yli-Kiikka näki.

Hanna Etula laukoi perussuorituksen 577, jolla irtosi 24:s sija.

Etulan sijoitusta ja tulosta verotti pystystä tullut laukaus, joka osui tauluun seitsemän kohdalle.

- Siinä tuli pieni herpaantuminen, joka kostautui karulla tavalla. Laukaus lähti liikkeestä ja oli onneksi edes seiska, Etula pohti.

Lahtelainen myönsi kilpailun jälkeen kärsivänsä lonkan rasitusvaivasta.

- Lonkassa on ollut huhtikuusta lähtien tulehdus, joka on vaatinut fysioterapiaa. Lonkassa on ollut kireyttä ja pientä kipua. Molempia lonkkia kolottaa, mutta vaiva on enemmän oikeassa, Etula paljasti.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Olympialaiset