Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.01.2009 21:50
A A A

Pöykiö palasi EM-kisojen mitalikantaan

Susanna Pöykiö palasi Helsingissä taitoluistelun EM-kisoissa komeasti arvokisojen mitalikantaan, vaikka lyhytohjelman kakkossija himmeni vapaaohjelmassa pronssimitaliksi.

Pöykiöllä oli kaikkea muuta kuin helppo urakka luistella jäälle vapaaohjelman toiseksi viimeisenä luistelijana. Laura Lepistö ja Carolina Kostner olivat sitä ennen tehneet kovat pohjapisteet lyötäväksi.

- En ollut niin rauhallinen kuin perjantaina. Olin pikkuisen hermostunut, kun piti mennä jäälle noiden kahden upean luistelijan jälkeen, vapaaohjelmassa kolmanneksi sijoittunut Pöykiö sanoi.

Pöykiön ohjelmassa kaksi tärkeää kolmoishyppyä lutz ja flippi helpottuivat, eikä suorituksessa ollut muutenkaan sitä lentoa, jota hyvänä kilpailijana tunnetun oululaisen luistelussa parhaimmillaan on.

Valmentaja Heidi Pöykiö iloitsi mitalista, mutta tunnusti, ettei vapaaohjelmaan löytynyt aivan sellaista loistoa, johon Pöykiö on harjoituksissa pystynyt.

- Parantamisen varaa jäi MM-kisoihin, Heidi Pöykiö sanoi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Urheilu