Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.06.2008 06:00
A A A

Sami Kapanen palaa tuttuun KalPa-nuttuun

Kaksitoista kautta NHL-jäillä pelannut Sami Kapanen palaa KalPan riveihin.

- Iso ja vaikea päätös on tehty. Tulen takaisin Kuopioon, myönsi puhelimitse Philadelphiasta tavoitettu ja liikuttuneen oloinen Kapanen sunnuntai-iltana Savon Sanomille.

- Yksi aika merkittävä aikakausi elämästä on nyt takana. On uusien haasteiden aika.

Kapasen palaaminen kasvattajaseuraan nostaa KalPan statuksen liigaperheessä uusiin sfääreihin. Kuopiolaiset ehtivät vahvistaa rivejään merkittävästi jo ennen organisaation pääomistajan paluupäätöstä.

- Se vahvisti omaa ratkaisuani. KalPan joukkue vaikuttaa todella iskukykyiseltä, myöntää Kapanen, joka aikoo pelata kotimaan jäillä vielä useamman kauden.

- Sellainen tuntuma tässä on, että muutama kausi vielä pelataan. Haluan päättää urani hyvissä fiiliksissä ja KalPan noste tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden.

KalPan toimitusjohtaja Jukka Pennanen ei peitellyt iloaan Kapasen paluu-uutisen edessä.

- Kyllä se pitää paikkansa. Nimet puuttuvat vielä papereista, mutta käytännössä kaikki on sovittu. Sami palaa kotiin.

KalPan kurssi korkealla

Liigakevään pestuumarkkinoilta Kapanen nousee selkeästi valovoimaisimmaksi nimeksi.

Jo entuudestaan rivejään vahvistaneet kuopiolaiset sijoitetaankin viimeistään nyt varteenotettavimpien play offs -kandidaattien kastiin.

- Se oli yksi merkittävä syy paluulle. Juna menee nyt Kuopiossa oikeaan suuntaan.

Kapasen viimeinen NHL-kausi ei sujunut ruusuisissa merkeissä. Lukuisista loukkaantumista kärsineen laitahyökkääjän peliminuutit Flyersissa jäivät minimiin, vaikka mies oli loppukaudesta vihdoin ja viimein terveitten kirjoissa.

- Sellaista tämä joskus täällä on. Kausi oli vaikea. En vain sopinut valmentajan (John Stevens) suunnitelmiin. Haluan vastuuta, ja kun sitä ei tullut, niin tuli turhautumista.

Kuopioon heinäkuussa

Kahden viikon päästä 35 vuotta täyttävällä Kapasella on edelleen voimassa oleva sopimus Philadelphia Flyersin kanssa. Sopimuksen mukaan Flyersin pitäisi maksaa laiturille ensi kaudesta 1,3 miljoonaa US-dollaria.

- Flyers on näyttänyt vihreää valoa sopimuksen purkamiselle. Kyseeseen tulee niin sanottu vapaaehtoinen purku. Saan peliluvan Eurooppaan, mutta NHL-oikeudet jäävät vielä ensi kaudeksi Philadelphialle, Kapanen valottaa.

Kapanen palaa perheineen Kuopioon heinäkuussa - parhaimmilleen, kun KalPa aloittaa jääharjoituskautensa.

- Odotan ensi kautta innolla. Uusista kavereista Ströba (Mika Strömberg) ja Kalle (Sahlstedt) ovat tuttuja maajoukkuevuosilta. Ja Jussi (Timonen) oli täällä Philadelphiassa edellisellä kaudella.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Urheilu